Italia putosi lohkokärjestä pelattuaan tasan Hollannin kanssa Kansojen liigan kohtaamisessa – "Voitamme kaksi seuraavaa ottelua"

A-divisioonan ottelussa kohdanneet Hollanti ja Italia pelasivat 1–1-tasapelin. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö / STT

Italian jalkapallomaajoukkue menetti Kansojen liigassa lohkonsa kärkipaikan Puolalle pelattuaan keskiviikkoillan ottelussa tasan Hollannin kanssa.

A-divisioonan ottelussa kohdanneet Hollanti ja Italia pelasivat 1–1-tasapelin. Italian Lorenzo Pellegrini vei joukkueensa johtoon 16. minuutilla. Alle kymmenen minuutin päästä Hollanti tasoitti Donny van de Beekin maalilla.

Nyt ykköslohkon kärkeä pitää Puola, joka on Italiaa pisteen edellä. Puola voitti illan ottelussa Bosnia-Hertsegovinan 3–0.

Hollanti on lohkossa kolmantena kahden pisteen päässä Puolasta. Italialla ja Puolalla on pisteen ero.

– Voitamme kaksi seuraavaa ottelua, Italian valmentaja Roberto Mancini varoitti lohkon jäljellä olevista peleistä.

– Ottelu Puolaa vastaan ei pistä meille painetta: me voitamme seuraavat kaksi, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Wales meni Suomen ohi

Keskiviikkona pelattiin useita Kansojen liigan otteluita. Suomi voitti Helsingin Olympiastadionilla Irlannin 1–0.

Voitollaan Suomi siirtyi hetkellisesti lohkonsa kärkeen. Wales kuitenkin meni Suomen ohitse voittamalla Bulgarian 1–0.

Suomalaisten johdolle olisi riittänyt, että Wales olisi pelannut tasapelin. B-divisioonan Bulgarian ja Walesin kohtaaminen olikin pitkään tasan. Wales ratkaisi ottelun vasta, kun peliä oli pelattu 85 minuuttia.

Wales johtaa neloslohkoa pisteellä. Sillä on kymmenen pistettä ja Suomella yhdeksän. Irlanti on kolmantena kahdella pisteellä ja Bulgaria viimeisenä yhdellä pisteellä.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.