Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valmentaja nimesi Ojansivun ja Siltalan vanhoiksi ukoiksi, mutta hyökkäyspeli toimi

Timo Tolvasen valmentama Savo Volley kukisti sunnuntaina Leppävirralla odotetussa lentopallon Mestaruusliigan kärkiottelussa kolme edellistä mestaruutta voittaneen VaLePan 3–0. Voitto oli savolaisille kolmas 3–0-voitto tällä kaudella. Etenkin joukkueen kokeneet tähtipelaajat Olli-Pekka Ojansivu ja Antti Siltala olivat tehokkaita.

– Vanhat ukkomme saivat tänään hyvät hyökkäystehot. Olimme vastustajaa edellä etenkin hyökkäysten tehossa, saimme vastaavasti heidän hyökkäykseltään tehoja alas vaimennuksilla ja hyvällä puolustuksella, Tolvanen sanoi.

Ojansivu teki 22 pistettä eli oli paljon tehokkaampi kuin VaLePan kahdeksaan pisteeseen jäänyt hakkuri Aaro Nikula. Siltala tuki Ojansivua 15 pisteellä. Liigassa edellisen kerran kaudella 2015–16 pelannut Romans Sauss oli 12 pisteellä vieraiden tehokkain.

Ottelussa juhli myös Savo Volleyn passari Petteri Penttinen, sillä ottelu oli hänelle 500:s liigassa. Penttinen on 12:s rajan saavuttanut pelaaja.

Hurmoksesta siirtynyt yleispelaaja Mikko Räsänen pelasi ensimmäisen täyden ottelunsa Savon paidassa, ja Malachi Murch oli vaihtopenkillä.

– Edessä on otteluruuhkaa, ja pitää kierrättää pelaajia, Tolvanen perusteli.

Ducks hävisi taas viisieräisen

Vantaan Ducks pelasi jo kolmannen viisieräisen ottelun tällä kaudella, ja tuloksena Akaalla oli kolmas 2–3-tappio.

Kotijoukkue Akaa-Volley oli pitkään vaikeuksissa ja menetti toisessa erässä libero Voitto Köykän käsivamman takia, mutta loppua kohden etenkin 28 pistettä koonnut Urpo Sivula piristyi, ja kotijoukkue selvisi säikähdyksellä.

Ducksilla oli päätöserässä kuusi ottelupalloa. Aivan erän alussa punaisen kortin saanut ja sivuun penkiltä joutunut päävalmentaja Juho Rajala oli tyytyväinen moneen asiaan.

– Olen tyytyväinen, miten nuorella joukkueella olimme lähellä vierasvoittoa yhdessä liigan pahimmista saleista. Ison voiton nappaaminen oli lähellä. Vastaanottomme oli heikko, mutta taistelimme pitkiä palloralleja, Rajala sanoi.

Miksi punainen kortti?

– Sanoin jotain sen suuntaista kuin että "kerrankin meni näin päin tuomio". Sanoin sen enemmän toteamuksena kuin olisin tarkoittanut sitä kritiikiksi, Rajala selitti.

Hakkuri Joonas Jokela teki vieraille 21 ja keskipelaaja Tommy Carmody 20 pistettä.

Tiikerit jatkaa erätappioitta

Kokkolan Tiikerit otti kauden toisen 3–0-kotivoittonsa. Viikko sitten kaatui Ducks, nyt Oulun Etta.

– Teimme syötössä enemmän virheitä kuin Ducksia vastaan, mutta saimme syötöllä myös Ettan vastaanottoa hyvin rikki. Hyvä peruspeli riitti tänään voittoon, sanoi Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.

Jiri Hänninen teki Tiikereille 17 pistettä. Kokenut keskipelaaja Antti Leppälä tuki 12 pisteellä, ja samaan pääsi hakkuri Oskari Keskinen.

Ettasta Jan Helenius teki 14 ja Aleksi Muukkonen 13 pistettä. Yleispelaaja Kasimir Vuorinen ehti tehdä seitsemän pistettä ennen loukkaantumistaan.

– Kasimir törmäsi Muukkoseen. Ei ole mitään arviota, kuinka kauan hän on sivussa. Tiikerit syötti paremmin ja ansaitsi voiton, sanoi Ettan valmentaja Olli Kuoksa.