KalPan Lasse Lappalainen debytoi A-maajoukkueessa

Lasse Lappalainen (vas.) on pelannut vahvan alkukauden Liigassa. Juha Poutanen
Jerri Koskinen

Jerri Koskinen

KalPan puolustaja Lasse Lappalainen tekee ensiesiintymisensä A-maajoukkueessa ensi viikon EHT-turnauksessa. Jääkiekkomaajoukkue lähtee turnaukseen kotimaan liigassa pelaavien voimin.

Leijonilla on Lappalaisen lisäksi yhteensä 11 ensikertalaista, ja koronatilanteen vuoksi kaikki pelaajat ovat kotimaan Liigasta eli KHL-seura Jokereista ei pelaajia ole.

Kuopiolaissyntyinen Lappalainen on antanut tämän kauden Liigassa kolme syöttöpistettä ja tehopörssilukema on neljä maalia plussan puolella. Lappalainen oli voittamassa KalPan A-nuorten Suomen mestaruutta vuonna 2008.

Päävalmentaja Jukka Jalonen näkee kotiturnauksen hyvänä näyttöpaikkana kotimaan kaukaloissa pelaaville.

– Poikkeuksellisesti joukkue koostuu nyt pelkästään Liiga-joukkueiden pelaajista, jotka pääsevät laajalla rintamalla näyttämään taitojaan kansainvälisissä peleissä, Jalonen kertoo tiedotteessa.

Liitto kertoo, että joulukuussa pelattavan Venäjän EHT-turnauksen valinnoissa puolestaan painotetaan KHL-joukkueissa ja muualla Euroopassa pelaavia suomalaispelaajia.

Suomi avaa turnauksen Venäjää vastaan ensi viikon torstaina. Lauantaina vastassa on Tshekki sekä sunnuntaina Ruotsi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut