Hurrikaani-Loimaa otti vihdoin kolmen pisteen arvoisen voiton – "Voi sanoa hyväksi kenraaliharjoitukseksi"

"Mittari ei ollut paras mahdollinen, vastustaja teki paljon virheitä, mutta hyvä peli meiltä", tuumi Jussi Heino, Hurrikaani Loimaan päävalmentaja. Arkistokuva. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Juha Aaltonen / STT

Lentopallon miesten Mestaruusliigan kestomenestyjä ja viime kaudella runkosarjankin voittanut Hurrikaani-Loimaa otti vasta kauden 2020–21 viidennessä ottelussaan ensimmäisen kolmen pisteen voiton, kun joensuulainen Karelian Hurmos kaatui 3–0.

– Mittari ei ollut paras mahdollinen, vastustaja teki paljon virheitä, mutta hyvä peli meiltä. Voi sanoa hyväksi kenraaliharjoitukseksi keskiviikolle, Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino sanoi.

Hurrikaani matkaa keskiviikkona Sastamalaan kohtaamaan VaLePan. Silloin tuskin nuori passari Santeri Välimaa syöttää kymmenen kertaa peräkkäin tai joukkue tekee vain kolme hyökkäysvirhettä.

– Tärkeintä oli se, ettei putki päättynyt syöttövirheeseen, Heino kertoi.

Tiikereissä pelaavan passari Anton Välimaan pikkuveljen 10–0-putki tuli kolmannen erän alkuun. Joukossa oli yksi ässä. Yhdettätoista pistettä ei tullut, kun Eemeli Koukille tuli yksi joukkueen kolmesta hyökkäysvirheestä.

Niklas Seppänen oli 11 pisteellä Hurrikaanin tehokkain, Jere Heiskanen teki Hurmokselle kahdeksan pistettä. Hurmos sortui 21 hyökkäysvirheeseen, eli niitä oli seitsemän kertaa enemmän kuin Hurrikaanilla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut