Suomen ykköspelaaja ylsi välitavoitteeseensa squashin maailmanlistalla

Emilia Soini pelasi alkuvuodesta kuudessa ammattilaisturnauksessa. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Squashin pelaaja Emilia Soini nousi sijalle 49 marraskuun maailmanlistalla. Sijoitus on hänelle ensimmäinen 50 parhaan joukossa.

– Yllättävän helpottunut olo jostain syystä. Viidenkympin sisäpuolelle pääsy on ollut aika pitkään välitavoitteena, ja siksi epäilyt ja paineet ovat huutaneet ajoittain päässä. Ja vaikka näistä korona-aikaisista kilpailuista ei mitään maagisia suorituksia ole tullutkaan, niin koen silti, että rankingin nousu näyttää, että treenit ja työ, jota minä ja tiimi ollaan tehty, ei ole mennyt hukkaan, Soini kertoi tiedotteessa.

Soini pelasi alkuvuodesta kuudessa ammattilaisturnauksessa. Kisojen jälleen jatkuttua hän keräsi ranking-pisteitä Manchesterissa ja Kairossa.

Huhti-toukokuun taitteessa Helsingissä olisi tavoitteena järjestää joukkueiden EM-kilpailut. Squashliiton tiedotteen mukaan Suomen naisten joukkue tavoittelee kotikisoista mitalia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut