KTP-vahti Lepola nollasi kasvattajaseuransa liigakarsinnassa

– Tapahtumien mukaan olisimme voineet viimeistellä muutaman maalin, henkäisi KTP-luotsi Argo Arbeiter. Mikko Stig / LEHTIKUVA

Pasi Peltola / STT

Viimeksi vuonna 2015 miesten pääsarjassa pelannut KTP nollasi sarjapaikkaansa puolustavan Turun Palloseuran jalkapalloilun liigakarsinnan avausosassa Kotkassa. Liigapaikan kohtalo ratkeaa lauantaina Turussa, voittajalle tai maalillisella tasapelillä KTP:lle.

– Kun emme voittaneet, oli nollanolla paras mahdollinen tulos, hehkutti kasvattajaseuransa nollannut KTP:n maalivahti Anton Lepola.

Turkulaispäädyssäkin pelasi maalivahti, jolla oli kokemusta myös vastustajan riveissä pelaamisesta. Lepola oli 2019 nostamassa TPS:ää liigatasolle kuuden pelatun ottelun verran. Hänet turkulaisriveissä syrjäyttänyt Jere Koponen pelasi kahdeksan vuotta sitten KTP:ssä Kakkosta.

– Maalilla oli oikeastaan aika tylsää. Eihän TPS saanut aikaiseksi kuin muutaman hassun vedon. Oli hieno hetki, kun varmistui, että TPS tulee vastaamme karsinnassa, myhäili Lepola.

– Hermostuneisuus näkyi kentällä. Emme saaneet sitä liikettä, mitä viimeisimmissä liigapeleissämme oli, harmitteli TPS-valmentaja Jonatan Johansson.

Parhaat maalintekopaikat hukkasivat KTP:n espanjalaiskärki Mika ja virolainen laitapakki Hindrek Ojamaa.

– Tapahtumien mukaan olisimme voineet viimeistellä muutaman maalin, henkäisi KTP-luotsi Argo Arbeiter.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut