Unkari, Skotlanti ja Slovakia viimeiset EM-kisapaikan varmistaneet joukkueet – Pohjois-Makedonia teki jalkapallohistoriaa

Pohjois-Makedonian pelaajat riemuitsivat, kun maa raivasi tiensä ensi kertaa jalkapallon arvokisoihin. Karsintafinaalissa kaatui Georgia. AFP / LEHTIKUVA

Ville Väänänen, Reima Rautiainen / STT

Unkari teki myöhään torstai-iltana Islannille sen, mitä Suomessa on muisteltu yli 23 vuotta. Tuolloin vuonna 1997 sateisena lokakuisena iltana Unkari teki Olympiastadionilla 1–1-tasoituksen ja meni Suomen sijasta jatkokarsintaan.

Nyt Unkari kaatoi Budapestissä Islannin kahdella viime hetken maalilla 2–1 ja eteni ensi kesän EM-kisoihin. Islanti johti ottelua pitkään Gylfi Sigurdssonin avauspuoliajalla syntyneellä vapaapotkumaalilla. Ottelun 88. minuutilla Unkarin Loic Nego tasoitti ensin tilanteeksi 1–1.

Kun ottelu jo näytti olevan menossa jatkoajalle, Unkarin Dominik Szoboszlai laukoi pitkän kuljetuksen päätteeksi pallon tolpan kautta Islannin Hannes Halldorssonin vartioimaan maaliin. Näin Unkari nähdään ensi kesänä EM-kisoissa F-lohkossa yhdessä Portugalin, Ranskan ja Saksan kanssa.

Skotlannin Marshall torjui ratkaisevan rangaistuspotkun

Serbian pääkaupungissa Belgradissa Serbia ja Skotlanti ratkoivat paikan ensi kesän EM-kisoihin pisimmän mahdollisen kaavan kautta. Skotlanti selviytyi voittajaksi rangaistuspotkukilpailun päätteeksi, kun joukkueen maalivahti David Marshall torjui Serbian viidennen laukojan Aleksandar Mitrovicin yrityksen. Mitrovic oli rangaistuspotkukilpailun ainoa epäonnistuja.

Rangaistuspotkukilpailuun päädyttiin, kun ottelu oli varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen tilanteessa 1–1. Skotlanti siirtyi ottelussa 52. minuutilla Ryan Christien maalilla 1–0-johtoon. Serbian Luka Jovic teki kulmapotkusta 1–1-tasoituksen viime hetken tasoituksen 90. minuutilla ja venytti ratkaisua.

Skotlanti pelaa EM-kisoissa ensi kesänä samassa D-lohkossa Englannin, Kroatian ja Tshekin kanssa.

Vaihtopelaaja Duris Slovakian sankari

Slovakia selviytyi EM-kisoihin kaadettuaan Pohjois-Irlannin Belfastissa 2–1 jatkoajan jälkeen. Slovakian sankariksi nousi Michal Duris, joka teki ottelun 110. minuutilla voittomaalin.

Slovakia johti ottelua pitkään Juraj Kuckan 17. minuutilla tekemällä 1–0-johtomaalilla. Slovakia näytti menevän EM-kisoihin jo varsinaisen peliajan jälkeen, mutta 88. minuutilla Slovakian toppari Milan Skriniar ohjasi omaan maaliin Pohjois-Irlannin Paddy McNairin keskityksen.

Slovakia pelaa EM-kisoissa E-lohkossa Espanjan, Ruotsin ja Puolan kanssa.

Pohjois-Makedonialla historian ensimmäinen arvokisapaikka

Pohjois-Makedonian pääsylippu vuoden 2021 arvokisoihin varmistui, kun se kukisti karsintafinaalissa vieraissa Georgian 1–0.

Tbilisissä pelatussa ottelussa vierasjoukkueen sankariksi kohosi tuttu pelaaja. Italian Serie A:ssa vuosikausia pelannut 37-vuotias kärkimies Goran Pandev iski toisella puoliajalla 56. minuutilla lähietäisyydeltä Pohjois-Makedonialle 1–0.

Enempää ei tarvittu, sillä kotijoukkue Georgian hyökkäyspeli oli ponnetonta. Maat olivat päätyneet Kansojen liigassa kahdesti 1–1-tasapeliin, mutta karsintafinaalissa Pohjois-Makedonia ehdottomasti ansaitsi voittonsa.

Pohjois-Makedonia ei Suomen lailla ole koskaan aiemmin pelannut jalkapallon arvokisoissa. Se pelaa ensi kesän EM-nurmella C-alkulohkossa Hollannin, Ukrainan ja Itävallan kanssa.

--

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut