Rytmisen voimistelun Tokio-unelma sai potkua vaikeammista ohjelmista

Maajoukkue testasi uusia ohjelmiaan kansainvälisessä seurassa torstai-iltana. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Kaija Yliniemi / STT

Entistä vaikeammat ohjelmat kirittävät rytmisen voimistelun maajoukkuetta Tokion olympialaisiin. Maajoukkue testasi uusia ohjelmiaan kansainvälisessä seurassa torstai-iltana, kun se osallistui neljän maan voimistelijoiden online-kilpailuun.

Suomalaiset voimistelivat osuutensa Kisakallion urheiluopistossa Lohjalla. Vastustajat olivat tietokoneruudun takana, mutta tutussa harjoitustilassa nousi silti kisajännitys.

– Kisafiilistä ei tarvinnut erikseen hakea, vaikka ei nähnyt kilpakumppaneita, kertoi kokemusta kehunut joukkueen kapteeni Emma Rantala.

Koronaviruspandemian takia syksyn kansainväliset kisat peruttiin. Torstaina Suomi sai vastaansa Moskovassa voimistelleet Venäjän kaksi joukkuetta ja Uzbekistanin joukkueen sekä kotimaassaan voimistelleet kaksi italialaisjoukkuetta.

Pandemia mahdollisti ohjelmien vaikeuttamisen, sillä kisojen sijasta maajoukkue sai keskittyä harjoitteluun. Rantalan mukaan ohjelmien vaikeutuminen on pitänyt kisatauonkin aikana motivaation korkealla, kun harjoituksissa on pitänyt tehdä "sikana" toistoja.

– Nyt yhden treenin aikana ehtii oppia paljon uusia asioita, mutta tarvitaan malttia, sillä kaikki ei voi onnistua heti, viisi vuotta maajoukkueessa voimistellut Rantala korosti.

EM-kisoissa yksi olympiapaikka jaossa

Torstain vastustajista Venäjä ja Italia varmistivat Tokio-paikkansa jo syyskuun 2019 MM-kisoissa, mutta Suomen olympiakohtalo ratkeaa 9.–13. kesäkuuta Bulgarian Varnassa voimisteltavissa EM-kisoissa. Silloin jaossa on yksi olympiapaikka, joten Suomen on oltava paras niistä joukkueista, joilla ei ole vielä olympiapaikkaa. Venäjän ja Italian ohella Tokioon matkaavat Euroopan joukkueista Bulgaria, Israel, Ukraina ja Valko-Venäjä.

– Suomen kaltaisen maan on satsattava vaikeuteen, korosti valmentaja Laura Ahonen.

Ennen EM-kisoja kalenterissa on huhti-toukokuussa neljä maailmancupin kisaa, mutta kapteeni Rantala toivoi, että niitä ennen tulee lisää online-kisamahdollisuuksia.

Heitot vaikeutuneet eniten

Valmentaja Ahonen on suojatteineen nopeuttanut ohjelmia, jotta 2,5-minuuttiseen mahtuu enemmän vaikeusosia. Kisan aloittaneessa pallo-ohjelmassa suomalaiset tekivät muun muassa kahden pallon heittoja, ja välineitä heitettiin vaikeistakin asennoista.

Pallo karkasi ohjelman aikana kerran kisa-alueen rajan yli ja samoin kävi vanne-keila-ohjelmassa, joten suorituspisteet putosivat. Silti Suomella on uusilla ohjelmillaan jo niin paljon vaikeuspisteitä, ettei pieni virhe kaada ohjelmaa. Välineen karkaaminen sekoittaa toki ohjelman sujuvuutta, joten hiomista riittää vielä.

Maajoukkueessa voimistelee kahdeksan nuorta naista. Torstaina molemmissa ohjelmissa voimistelevat kapteeni Rantala, Elisa Liinavuori, Milja Närevaara ja Amanda Virkkunen. Pallo-ohjelman Assi Johansson vaihtui vanne-keilassa Vilina Sipilään. Lisäksi joukkueeseen kuuluvat Inka Ora ja Olivia Nissinen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut