Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Välimäki golfaa Dubaissa Euroopan-kiertueen finaalikisan puolivälissä kärjen tuntumassa

Sami Välimäki jatkaa kärjen tuntumassa golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Dubaissa, kun finaalikisa oli perjantaina ehtinyt puoliväliin. Välimäki jakaa tuloksella –6 kilpailussa viidettä sijaa.

Toisen kierroksen kolme alle parin pelannut Välimäki on neljä lyöntiä jäljessä johtavaa Yhdysvaltain Patrick Reediä. Reed oli perjantaina omaa luokkaansa, sillä hän selviytyi kierroksesta vain 64 lyönnillä.

Välimäen saalis kakkoskierroksella oli par-reikien ohella neljä birdieä ja yksi bogi.

– Hyvää lyömistä ensimmäiset kuusi reikää, sitten alkoivat avaukset takkuilemaan, ja oli vähän vaikea takaysi. Sain kuitenkin hyvin puristettua alle parin, Välimäki sanoi golfpiste.comin mukaan.

Kalle Samooja jakaa 21. sijaa tuloksella –2.