Sportin luottohyökkääjälle napsahti kahden ottelun pelikielto potkaisemisesta

STT

Jääkiekkoliigan kurinpitodelegaatio määräsi Vaasan Sportin hyökkääjä Filip Riskalle kahden ottelun pelikiellon. Pelikielto määrättiin maanantaina pelatun Sport–Ässät-ottelun tapahtumien vuoksi.

Kolmannessa erässä Riska kaatui jäähän ja aiheutti jalan heilahdusliikkeellään Ässien Lenni Killisen kaatumisen jäähän, Liigan verkkosivuilla kuvailtiin. Tilanteessa ei tuomittu rangaistusta.

– Tilannehuone on katsonut kyseisen tilanteen ja päävideotuomari on asettanut teon edelleen kurinpitokäsittelyyn, koska päävideotuomarin näkemyksen mukaan tilanteesta tulisi määrätä Riskalle ottelurangaistus potkaisemisesta (sääntö 151), kurinpitopäätöksessä kerrottiin.

Killinen ei loukkaantunut tilanteessa. Riska asetettiin jo tiistaina väliaikaiseen pelikieltoon ja kärsi sen aikana pelikiellon ensimmäisen ottelunsa.

Kurinpitodelegaatio sai Riskalta kirjallisen lausuman tilanteesta.

– Kurinpitodelegaatio toteaa, että Riska pyrkii tilanteessa lausumansa mukaisesti vaikuttamaan ja vaikuttaa vastustajan pelaajan tasapainoon jalkansa liikkeellä. Edelleen delegaatio toteaa, että Riskan suorittama jalan heilahdus on säännön 151 tarkoittama potku, josta tulee määrätä ottelurangaistus, kurinpitodelegaation puheenjohtaja Sampo Liusjärven allekirjoittamassa päätöksessä kerrottiin.

Riska on pelikelpoinen 9. tammikuuta, jolloin Sport isännöi HPK:ta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut