Kerttu Niskanen selvään voittoon Vantaan Suomen cupin vitosella, Hakola niukkaan voittoon ennen Mäkeä

Kerttu Niskanen kellotti ajan 14.20,0. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Vantaa pyrystä tuntui löytyvän tiistaina pelkästään voittajia. Maastohiihdon Suomen cupin kaikki kärkihiihtäjät riemuitsivat tauon jälkeen tilaisuudesta kilpailla, joten tunnelma oli iloinen naisten kilpailun kärkinelikossa.

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen voitti naisten viiden kilometrin kisan perinteisen hiihtotavalla. Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen oli toinen ja Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen kolmas.

Neljänneksi sijoittunut Vilma Nissinen tiivisti tunteet parhaiten.

– Oli hyvä fiilis hiihdosta. En edes välitä, mikä tänään on sijoitus, syksyn vaikeuksista toipuva Nissinen sanoi kilpailun jälkeen.

Vauhdilla kilpailuun startannut Niskanen kellotti ajan 14.20,0. Kyllönen jäi voittajasta 23,8 ja Mononen 36,5 sekuntia.

Vain kilpailutauko arveluttaa

Niskanen joutui keskeyttämään uudenvuodenpäivänä alkaneen Tour de Ski -kiertueen vatsataudin takia heti ensimmäiseen kilpailuun. Tauti jylläsi kehossa vain puolitoista vuorokautta, joten hän pääsi Suomessa nopeasti harjoitusrytmiin.

– Fiilis on nyt hyvä ja treenit ovat sujuneet niin, että kunto on hyvä, Niskanen kertoi.

– Vain sitä on vaikea arvioida, miten kilpailutauko on vaikuttanut ja mille tasolle muut ovat päässeet.

Suomen cupin vitonen hiihdettiin kahtena 2,5 kilometrin kierroksena. Niskanen karkasi muilta tavoittamattomiin jo ensimmäisellä kierroksella.

– Lähdin kovaa liikenteeseen. Ajattelin matkaa kuin viestiosuutta, että hiihdän alun kovaa ja hyydyn sitten jos hyydyn, Niskanen kertoi taktiikastaan.

Niskanen johtaa Suomen cupin kokonaiskilpailua. Ero toisena olevaan Kyllöseen on 14 pistettä.

Ristomatti Hakola voitti Suomen cupin sekuntikilvan

Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ja Pohti Ski Teamin Joni Mäki kävivät ankaran kahakan maastohiihdon Suomen cupin kilpailun voitosta Vantaalla. Sakeassa lumipyryssä hiihdetty perinteisen kymppi päättyi lopulta Hakolan voittoon 2,7 sekunnin erolla.

Puijon Hiihtoseuran tekniikkataituri Perttu Hyvärinen joutui tyytymään kolmanteen sijaan 19,4 sekunnin päässä voittajasta.

Voitto on Hakolalle uran 12:s Suomen cupin henkilökohtaisissa kisoissa.

– Mä oon Suomen cupin jyrä, Hakola kirkasti asiaa helpommin ymmärrettäväksi.

Hakolan voitto oli kuitenkin ensimmäinen tällä kaudella, ja Mäki johtaa edelleen kauden pistekilpailua.

Vantaalla kaksikon kamppailu oli tasainen.

– Jonin kanssa oli tiukkaa. Kolmannella kierroksella sain Jonin kiinni väliajoissa ja aistin hänestä, että nyt on pelikaani turbiinissa, Hakola kertoi kilpailusta.

Hakola tykkäsi voitosta, muttei suhtautunut sakeassa lumipyryssä hiihdettyyn kilpailuun kovin vakavasti.

– Tämä oli kaukana kilpahiihdosta. En ollut hiihtänyt kuukauteen kilpaa, ja pahalta tuntui, Hakola jatkoi.

– Hiihtäminen ei ollut näissä oloissa rentoa. Oli tuhnu pito ja tuhnu luisto.

Rento hiihto oli mahdotonta

Mäki ja Hyvärinen vahvistivat Hakolan arvion.

– Oli haasteellinen keli. Yritin lopussa kiristää, mutta vauhti ei vain kiristynyt, Mäki kertoi ja vahvisti, ettei ladulla voinut hiihtää pätkääkään rennosti.

Hyvärinen kuvasi suoritustaan "läpihiihdoksi".

– Kuulin viimeisellä kierroksella, että olen kymmenen sekuntia jäljessä. Sen jälkeen annoin vain mennä läpi, Hyvärinen tunnusti.

– Tällaisella kelillä olen niin huono, että hävettää.

Vantaan kilpailut jatkuvat keskiviikkona viesteillä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut