Vain alastulo jäi kaihertamaan – Herola hiihti toiseksi Val di Fiemmessä

Palkintokorokesijoitus on Herolalle kauden ensimmäinen. Kuva joulukuulta. AFP / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Yhdistetyn hiihtäjä Ilkka Herola oli perjantai-iltana tyytyväinen mies. Hän sijoittui maailmancupin kilpailussa toiseksi ja nappasi Val di Fiemmessä kauden ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa. Vain mäkihypyn alastulo jäi kaihertamaan.

– Olin melko varma, että kisani kaatui siihen horjahdukseen. Ero repesi edellä oleviin koviin hiihtäjiin, HS104-mäestä 99 metriä leiskauttanut Herola kommentoi STT:lle puhelimitse.

Hyppy toi 17. lähtövuoron ladulle, mutta kiertueen kovin hiihtäjä aloitti kovaa ja jaksoi kymmenen kilometrin hiihto-osuuden loppuun saakka. Herola nousi mukaan kärkimies Jarl-Magnus Riiberiä jahtaavaan joukkoon ja karkasi lopussa. Suomalainen aloitti irtioton ylämäessä eivätkä takaa-ajajat päässeet kantaan laskuosuudella.

– Mäkiosuus oli pieni pettymys. Ilkka on ollut hyvässä kunnossa ja osasin odottaa hyvää tulosta. Alastulo epäonnistui ja vei 15–20 sekuntia. Ajattelin, ettei hän ehdi siihen (Eric) Frenzelin ja (Vinzenz) Geigerin perään, mutta onneksi sai kiinni. Sitten oli ryhmähiihtoa, päävalmentaja Petter Kukkonen kuvaili.

– Loppu olikin sellainen, että en ole ennen nähnyt. Olin varma, että lopun taktiikka on väärä. Olin yllättynyt, että porukka jäi, ja Ilkka pääsi irti. Urheilija tiesi, mitä teki.

Vastoin kaikkia ohjeita

Herola myönsi, että tiesi viimeisen kierroksen riskin.

– Pääsin letkaan jo ensimmäisellä kierroksella ja tiesin, että lopussa pitää olla terävä. Avaus oli kova, joten pitkään kiriin ei olisi mahdollisuutta. Tällä kertaa luotin siihen, että lopussa irrotaan, vaikka se onkin Val di Fiemmessä vastoin kaikkia ohjeita, päivän kolmanneksi nopein hiihtäjä kertasi tyytyväisenä.

Norjalaisvoittaja Riiberiin jäi eroa 8,4 sekuntia, vaikka tällä oli etumatkaa lähes puolitoista minuuttia. Herola kukisti kolmanneksi tulleen Saksan Geigerin 1,4 sekunnilla. Ennen hiihto-osuutta palkintokorokepaikkaan oli eroa 38 sekuntia.

Hyppy kuntoon kotimäessä

Herolan menestysaikeet ovat kariutuneet usein mäessä, mutta Salpausselän kisojen ja Oberstdorfin MM-kilpailujen lähestyessä hyppy on kulkenut kelvollisesti.

– Nyt on toimiva systeemi, eikä uutta tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. On helppo rentoutua kilpailemiseen ja nauttia kisapäivistä.

– Kotipätkän aikana sain hyppäämiseen sellaisen tatsin, että nyt miinusmerkkiselläkin kokonaissuorituksella sain tuollaisen sijoituksen. Olen vakuuttunut, että mäen varmuuden tasossa olen ottanut ison askeleen. Oli hyvä päästä kotimäkeen vakioimaan hommaa ja sain nostettua tasoa, Puijolla harjoitellut Herola jutteli.

"Kovimpia ellei kovin joukkue"

Muista suomalaisista Eero Hirvonen oli 12:s, Perttu Reponen 34:s ja Arttu Mäkiaho 36:s. Hirvonen nousi ladulla 14 sijaa, Reponen putosi 12, ja Mäkiaho nousi neljä sijaa.

– Eerolla on ollut tosi vaikeaa mäessä eikä harjoituksissa tullut missään vaiheessa hyviä hyppyjä. Kilpailuun hän kaivoi kohtalaisen hypyn ja hiihti maksimisijoituksen tuolta paikalta, Kukkonen avasi 91 metriä hypänneen Hirvosen kilpailua.

– Arttu ja Perttu olivat vähän huonoja. Olimme korkean paikan leirillä ennen tänne tulemista, koska kokeilemme erilaisia valmistautumismalleja Pekingiin. Tuntuu, että se väsytti poikia. Kaksijakoinen päivä joukkueelta, päävalmentaja summasi.

Lauantaina Val di Fiemmessä kisataan parikilpailut. Suomen kaksikot ovat Ilkka Herola–Eero Hirvonen ja Leevi Mutru–Arttu Mäkiaho.

– Hiihtopuolella olemme ennakolta kovimpia ellei kovin joukkue. Jos saamme mäessä plusmerkkisen päivän, olemme taistelemassa kaikista sijoituksista, Herola paalutti.

Kommentoi

Mainos: Navigaattori / Kuopion kaupunki

Uutta suuntaa työuralle Navigaattorista

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut