Saarijärveläisen Saara Mäkisen suojatti Varsova pesi kilpasiskonsa Vermon Tammatähti-lähdössä kiukkuisen kirinsä turvin.
Lähdön etukäteissuosikki Vennelmon Varma pääsi kiihdytyksen jälkeen etenemään vetotöihin suosiolla. Janne Räisäsen ohjastama tamma sai vetää avauslenkin rauhassa, joten sen tie vaikutti olevan siloteltu kohti voittajaseremonioita.
Vennelmon Varmalla ei ollut paras päivänsä, ja se taipui maalisuoralla yllättäen. Ari Moilasen ensimmäistä kertaa ohjastama Tutun Impi kiri ensin kärkeen, mutta tätä kirivaiheessa seurannut Varsova rymisteli rinnalle ja juuri ennen maalilinjaa ohi voittajaksi.
Saara Mäkinen ei ajanut omistamallaan ja valmentamallaan Varsovalla makea vesi suussa.
– Varsova oli tänään paljon rauhallisempi kuin viimeksi. Hevonen ei tuntunut matkalla hyväntuntuiselle, arvelin ettei se voita mitenkään, mutta juoksu meni niin mukavasti kuin tällä voi mennä.
Ryminällä maamme tammahuippuun kohonnut Varsova ja Saara Mäkinen on noussut lähdöissään monen katsojan suosikkivaljakoksi. Saara Mäkinen lähetti kotikatsomoihin terveisiä, jossa muistutti Varsovan ”isosta maalista” ensi kesänä.
– Kuninkuusraveissa nähdään!
Voittaja maalissa toisena
Lämminverisille tammoille oli suomenhevosten tavoin oma lähtönsä.
Marjukka Iltasen valmentama Mickan haki jo kuudetta perättäistä ykköstilaa. Seppo Markkulan ajokki tulikin maaliin ensimmäisenä, mutta sen katsottiin häirinneen lähes tasapäin maaliin tullutta Credit To Dreamia ulospäin nousemalla sen verran, että siirtosäännön turvin Credit To Dream nostettiin voittajaksi.
– Pieni kontakti oli ennen maalia, renkaat osuivat yhteen, Credit To Dreamin kuski Hannu Torvinen paljasti.
Tuomaristo langetti Seppo Markkulalle vakavasta sääntöjen vastaisesta kaista-ajosta 110 euron sakon ja kolmen päivän ajokiellon.
Toto65-kierroksella voittoihin ylsivät myös El Houdini, Indyana Joness, Wild Action ja Slippery Runway. Täysosumalla voitti 2535,97 euroa, viidellä oikein sai 93,77 euroa.