Dopingrike vei SM-kullan ja toi nyrkkeilijälle neljän vuoden toimintakiellon – loppuotteluvastustaja pettyi jo aiemmin järjestelmään ja siirtyi ammattilaiseksi

Petteri Ikonen / STT

Suomen nyrkkeilyliitto ja kamppailulajien yhteinen kurinpitovaliokunta lätkäisivät Krzysztof Wojciechowskille neljän vuoden toimintakiellon dopingrikkeen vuoksi. Nyrkkeilyliitto kertoi asiasta verkkosivuillaan .

– Doping ei kuulu lajiimme. Jatkamme määrätietoisesti työtä lajissamme puhtaan urheilun ja reilun pelin edistämiseksi, liiton toiminnanjohtaja Marko Laine paalutti.

Wojciechowski menettää 81 kilon sarjan Suomen mestaruuden, jonka hän saavutti toukokuussa 2019. Hän antoi positiivisen dopingnäytteensä tuolloin SM-kilpailujen yhteydessä. Loppuotteluvastustaja Topias Lepo nousee mestariksi ja Topias Vaittinen hopealle.

"Viilataanko minua linssiin vielä kerran?"

Lepo taustajoukkoineen on tyytyväinen, että mitalin väri kirkastuu. Jo itse loppuottelu jätti suuhun huonon maun, kun pistetappiota pidettiin tuomarivirheenä.

– Jos olisin hävinnyt rehdisti kehässä, niin asia ei niin hirveästi kiinnostaisi, mutta nyt olen onnellinen siitä että saan vihdoin sen minkä ansaitsen, Lepo kertoi tiedotteessaan.

– Tuomaripäätös painoi minua raskaasti. Dopingjutusta kuulin jo viime syksynä ja tähän asti olen saanut pelätä, että viilataanko minua linssiin vielä kerran, kun asiasta ei vaan kuulunut mitään virallista, Lepo ihmetteli asian pitkään jatkunutta käsittelyä.

Lepon edustama Borgå Boxing ja hänen manageri-valmentajansa Miika Forsström ovat tehneet selvityspyynnön, miksi asian hoitaminen kesti niin kauan. Kitkerä tappio horjutti Lepon uskoa järjestelmään, ja hän siirtyi pian ammattilaiseksi.

– Tapauksen käsittely kamppailulajien yhteisessä kurinpitovaliokunnassa on kestänyt pitkään, koska urheilijoiden oikeusturva on otettu tarkasti huomioon prosessin jokaisessa vaiheessa, liitto perusteli verkkosivuillaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut