Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Akilles käänsi taistelufinaalin edukseen ja juhlii Suomen mestaruutta – Veiterä jälleen häviävänä osapuolena

Porvoon Akilles voitti jääpallon miesten Suomen mestaruuden toisena vuonna peräkkäin, kun Akilles kukisti lauantaina Bandyliigan loppuottelussa Lappeenrannan Veiterän maalein 3–1. Akilles ja Veiterä kohtasivat loppuottelussa myös vuosi sitten ja ratkaisivat tuolloinkin mestaruuden tyhjien katsomoiden edessä, kun koronavirus oli ottamassa Suomen otteeseensa.

Tällä kaudella joukkueet kohtasivat jo Suomen cupin finaalissa, jonka Akilles voitti tammikuun alussa.

Porvoossa pelatussa loppuottelussa Eetu Peuhkuri laukoi lappeenrantalaisvieraat johtoon, mutta Akilleksen Akseli Laakkonen tasoitti nopeasti. Rasmus Kettunen ja Andreas Flinck veivät porvoolaiset karkumatkalle ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla Akilles piti vastustajan pois maalintekopaikoilta eikä johtoasema ollut vaarassa.

– Jää oli huono, ja tuli taistelupeli. Tällä kertaa me taistelimme paremmin ja ansaitsimme voiton. Uskon menestyksen johtuvan siitä, että meidän joukkue on hyvä sekoitus. Meillä on nuoria ja vanhoja pelaajia sekä myös siitä väliltä, Laakkonen kertoi Yleisradiolle.

Laakkonen oli mukana myös Flinckin täysosumassa, kun Flinck ohjasi Laakkosen laukauksen maaliin.