Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jenny Rautionaho hyppäsi uransa parhaan sijoituksen naisten maailmancupissa

Naisten mäkihypyn maailmancupin Tshaikovskin perjantaisen kisan suomalaisonnistujaksi nousi Jenny Rautionaho, joka ylsi uransa parhaaseen cup-suoritukseen. Rautionaho, 24, ponnisti kisan 24:nneksi, kohentaen helmikuista aiempaa maailmancupin parastaan kahdella pykälällä.

– Hyvä fiilis jäi kisasta, sain vähän petrattua hyppäämistä. Ekalla kierroksella olin vähän olosuhteiden uhri, mutta riitti kuitenkin toiselle kierrokselle. Pääsin sitten parantamaan uran parasta sijoitusta, Rautionaho iloitsi tiedotteessa.

Julia Kykkänen oli 31:s, hän karsiutui toiselta kierrokselta vain 0,1 pisteellä. Susanna Forsström oli 34:s.

– Jennyltä varsin mukavaa tekemistä ja uran paras sijoitus. Ei mikään jättionnistuminen, mutta onnistuminen kuitenkin. Tuohon on hyvä lopettaa tämä kausi. Julialla sunnuntaina päätöskilpailu edessä, katseet sinne ja päättämään kausi hyvällä mielellä, naisten päävalmentaja Ossi-Pekka Valta totesi tiedotteessa.