Pelicans taisteli puolivälieräpaikan varmistamisen omiin käsiinsä

Pasi Peltola / STT

Pelicans piti toiveet yllä suorasta puolivälieräpaikasta jääkiekkoliigassa voittaessaan lauantaina varman sarjakakkosen Helsingin IFK:n maalein 3–0. Voitto tarkoitti muiden tulosten myötä sitä, että lahtelaiset ovat varmasti kärkikuusikossa, jos hakevat tiistaina täydet pisteet Mikkelistä Jukureilta.

– Lähtö oli meiltä todella hyvä. Hyökkäyspelimme oli tarpeeksi nopeaa. Ansaitsimme voiton 55 minuutin hyvällä pelaamisella, korosti Pelicans-luotsi Tommi Niemelä.

Pelicans-vahti Patrik Bartosak varmisti kauden neljännen nollapelinsä 19 torjunnalla. Voittomaali meni kauden viidennen osumansa jo kuudennella minuutilla viimeistelleen ruotsalaispuolustaja Julius Bergmanin, 25, nimiin. Antti Tyrväisen avauserän puolivälissä tekemän toisen lahtelaismaalin syötti kaudella tehopisteet 9+19 kerännyt Miika Roine, 29.

– Tämä ei ollut tärkeä voitto vaan pakkovoitto. Hieno viimeinen kierros on tulossa, hehkutti tiistaina viime kauden kotikaukaloonsa Mikkeliin Pelicans-paidassa palaava Roine.

– Valitettavasti lähdettiin liikkeelle siitä, mihin perjantain kohtaamisessa jäätiin. Kamppailumoodia ja taistelua ei ollut alussa tarpeeksi. Viimeisessä erässä pelaamisemme näytti jo jääkiekkoilulta, kommentoi edellisiltana runkosarjan kakkossijansa varmistaneen HIFK:n penkin takana komennot jakava Joonas Tanska.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut