Maastohiihtomaajoukkue etsii uutta huoltopäällikköä – Martin Norrgård väistyy tehtävästä

Martin Norrgård oli työskennellyt maastohiihdon huoltopäällikkönä viime vuoden keväästä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Maastohiihtomaajoukkueen huoltopäällikön tehtävästä väistyvä Martin Norrgård kommentoi varovaisesti syitä, joiden takia hän viihtyi tehtävässä vain vuoden. Hiihtoliitto tiedotti liiton ja Norrgårdin yhteisen taipaleen päättymisestä tiistaina aamupäivällä.

Liitto ilmoitti tiedotteessa, että Norrgårdin toiminta huoltopäällikön tehtävässä loppuu "yhteisellä sopimuksella". Norrgård vahvisti asian STT:lle.

– Sovimme yhteisesti johdon kanssa, että näin edetään. Teimme keskusteluiden jälkeen päätöksen hyvässä hengessä. Ei tähän liity sen enempää draamaa, Norrgård sanoi.

Norrgårdin johtama huoltotiimi sai kauden aikana usein vuolaasti kiitoksia, mutta ajoittain myös selkokielistä kritiikkiä. Norrgård ennakoi jo ennen kilpailukauden alkua, että työssä joutuu väistämättä kokemaan myös epäonnistumisia. Kauden aikana hän selvitti avoimesti huoltotiimin epäonnistumiset.

Kaksi epäonnistumista jäi kalvamaan

Norrgård myöntää, että epäonnistumisista kaksi on jäänyt vaivaamaan häntä.

Falunissa maailmancupissa huollolle sattui "systeemivirhe", jonka seurauksena kaikki mieshiihtäjät tipahtivat cupin pistesijoilta. Toinen sinänsä pieni erhe osui kipeästi Oberstdorfin MM-kisojen päätösmatkalle, kun Iivo Niskasen suksiin laitettiin "inhimillisen virheen" takia liikaa pitoa.

Norrgård ei kuitenkaan liittänyt näitä tapahtumia vetäytymiseensä huoltopäällikön paikalta.

– Päätös ei johdu tuloksesta, eikä se liity MM-kisojen 50 kilometrin kilpailuun, Norrgård sanoi.

– Sopimukseni ensimmäinen osa päättyi maaliskuun loppuun ja nyt minun piti miettiä myös itseäni eli mikä ratkaisu on minulle paras.

Norrgård ei kertonut, missä hän jatkaa töitään.

– Voi olla, että siitä on lähiaikoina jotain ilmoitettavaa, Norrgård vastasi kysymykseen seuraavasta työpaikasta.

Peilistä ei löytynyt apua

Ero- tai erotuspäätöksestä on pakko päätellä, että Norrgårdilla on erilainen käsitys huoltopäällikön tehtävien hoidosta kuin liiton johdolla, maajoukkuehiihtäjillä tai muulla huoltoporukalla.

Norrgård pyrki tehtävässään avoimuuteen. Hän tunnusti huollon virheet ja kertoi niistä yksityiskohtaisesti julkisuuteen, ja hän myöntää Falunin ja Oberstdorfin virheiden vaivaavan edelleen.

– Falunissa meille tuli systeemivirhe, jollaista ei saisi tapahtua. Se oli kauden ainoa iso epäonnistuminen, vakka myös MM-kisojen viisikymppisestä jäi vähän hampaankoloon, Norrgård tunnusti tiistaina.

– Oli harmillista, että se sattui urheilijalle, jolla oli todella hyvät edellytykset pärjätä ja päästä mitaleille.

Falunin virhe oli karkea, mutta huolto selvitti sen taustat ja hyötyi kokemuksesta MM-kisoissa. Niskasen mahdollisuudet vieneen väärinkäsityksen selvittäminen on ollut hankalampaa.

– Olen yrittänyt katsoa peilistä, olisinko voinut tehdä asioita eri tavalla, mutta tähän 50 kilometrin epäonnistumiseen en ole löytänyt ratkaisua, Norrgård jatkoi.

Mitalitavoittein MM-kisojen viisikymppiselle lähtenyt Niskanen sijoittui perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä kuudenneksi.

Suomen mitalisaalis Oberstdorfin kisoissa oli Ilkka Herolan hopea yhdistetyssä, Ristomatti Hakolan ja Joni Mäen hopea parisprintissä ja pronssi naisten viestissä.

Naisten viestinelikossa hiihtivät Jasmi Joensuu, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen ja Krista Pärmäkoski.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut