Arvi Savolainen selätettiin Varsovan EM-paineissa – "Opiksi tämä on nyt otettava"

Arvi Savolainen ei paini sunnuntaina mitaleista. Kalle Parkkinen / LEHTIKUVA

Hannu Ranta / STT

Reilu kuukausi sitten Unkarissa 97-kiloisten maapaikan Tokion olympialaisiin paininut Arvi Savolainen joutui outoon paikkaan painin EM-kisoissa Puolan Varsovassa. Valko-Venäjän Mikalai Stadub otti Savolaisesta nasakan niskalenkin ja pisti tämän tylysti selälleen.

Mutta mikään puu ei kasva taivaaseen. Jatkossa Stadub hävisi Unkarin Balazs Kissille, joten Savolainen ei paini sunnuntaina mitaleista. Lopulta Savolaiselle oli laiha lohtu hänen avauskierroksen voittonsa Puolan Tadeusz Michalikista.

– Siitä taitaa olla jo viisi vuotta, kun menin vastustajan ristivyöheitosta samalla lailla selälleni kuin mitä nyt niskalenkistä. Hyvin sai kaveri nyt pääni kiinni, ei siinä pystynyt rimpuilemaan lainkaan. Opiksi tämä on nyt otettava, jatkossa täytyy olla huolellinen ja tarkka ensi sekunneista asti, Savolainen viestitti Varsovasta.

Mattias Poutasen vielä lauantaiaamuna vireillä ollut 55-kiloisten pronssitie tyrehtyi niukkaan tappioon Saksan Fabian Schmittille.

– Painin hyvää pystypainia pitkään ja johdin ottelua avausjakson jälkeen. Toisella jaksolla saksalainen sai vyörytettyä, ja vaikka pystyin työntämään hänet ulos, niin lopputulokseksi jäi minulle ikävä 2–3-tappio, Poutanen tilitti Varsovasta.

Sarjassa alle 72 kiloa paininut Mikko Peltokangas hävisi Unkarin Robert Fritschille. Peltokangas johti jo 3–1, ja kaikki näytti hyvältä. Unkarilainen pääsi kumminkin jälkijaksolla tasoihin ja ohi. 82-kiloinen Mikko Lyttinen koki ylivoimaisen pistehäviön Armenian Karapet Chalyanille.

Yksikään suomalainen ei paini sunnuntaina EM-mitaleista.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut