Barkovin maali ei riittänyt – Florida hävisi ensimmäisen NHL-pudotuspelin Tampa Baylle

Panthersin kapteeni Aleksander Barkov (vas.) teki ottelun avauserässä joukkueensa ensimmäisen maalin. AFP / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen, Tapio Keskitalo / STT

Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthers hävisi kotikaukalossaan Tampa Bay Lightningille, kun joukkueet kohtasivat ensimmäisessä pudotuspelissään. Tampa Bay vei ottelun lopulta maalein 5–4.

Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov teki ottelun avauserässä joukkueensa ensimmäisen maalin ja syötti myöhemmin toisen. Joukkue lähtikin erätauolle tilanteessa 2–1.

Toisessa erässä Florida ei onnistunut maalinteossa, ja Tampa Bay kiri kahdella maalilla Floridan ohi.

Kolmannen erän alussa Florida nousi vielä takaisin johtoon. Tampa Bay pääsi kuitenkin tasoihin Brayden Pointin maalilla. Reilu minuutti ennen erän loppua Point viimeisteli voiton joukkueelleen.

Barkov sai ottelusta tehopisteet 1+1. Kentällä oli myös tehoitta jäänyt puolustaja Markus Nutivaara, joka luisteli kaukalossa yli 22 minuuttia.

Keskisen divisioonan joukkueet kohtaavat seuraavan kerran perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Neljällä voitolla etenee jatkoon.

Eriksson Ek ratkaisi voiton Minnesotalle

Ruotsalaishyökkääjä Joel Eriksson Ek laukoi voiton Minnesota Wildille, kun Minnesota voitti kotikaukalossaan pelanneen Vegas Golden Knightsin ensimmäisessä jatkoerässä maalein 1–0. Joukkueet kohtasivat nyt ensimmäisessä pudotuspelissään.

Eriksson Ekin voittolaukaus kimposi Vegasin puolustajan Alec Martinezin luistimen kautta lopulta maalivahti Marc-Andre Fleuryn jalkojen välistä maaliin.

Läntisen divisioonan ottelusarja jatkuu keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa.

Aiemmassa, Suomen aikaa myöhään sunnuntaina päättyneessä pelissä New York Islanders voitti pudotuspelien avauspelissään Pittsburgh Penguinsin 4–3.

Vierasjoukkueena pelanneen Islandersin Kyle Palmieri nousi ottelun ratkaisijaksi. Palmieri laukoi kiekon etuylänurkkaan, kun ensimmäistä jatkoerää oli jäljellä 3.30 minuuttia.

Penguinsin Kasperi Kapanen laukoi joukkueensa 3–3-tasoitusmaalin kolmannen erän lopussa.

Itäisen divisioonan ottelusarja jatkuu Suomen aikaa varhain keskiviikkona Pittsburghissa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut