Huuhkajat odottelee kohtaloaan Kuokkalassa – "Kaksijakoiset tunteet, pettymys päällimmäisenä"

Suomi taipui lohkon päätösottelussaan Belgialle Pietarissa 0–2, eikä Huuhkajien kolme pistettä todennäköisesti riitä pudotuspelipaikkaan. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Paavali Pastila / STT

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen alkulohkorupeama historiallisissa EM-kisoissa päättyi maanantaina lohkon kolmanteen sijaan. Huuhkajien avainhahmot, päävalmentaja Markku Kanerva ja kapteeni Tim Sparv, olivat tulokseen pettyneitä, mutta samalla ylpeitä joukkueen tähänastisesta turnauksesta.

Suomi taipui lohkon päätösottelussaan Belgialle Pietarissa 0–2, eikä Huuhkajien kolme pistettä todennäköisesti riitä pudotuspelipaikkaan.

– Kaksijakoiset tunteet, pettymys on päällimmäisenä. Emme saaneet sitä, mitä halusimme eilen. Mutta se, miten joukkue on esiintynyt turnauksessa, siitä voi olla erittäin ylpeä. Toivotaan, että oljenkorsi kantaisi, Kanerva sanoi etätiedotustilaisuudessa Suomen majapaikassa Kuokkalassa (Repinossa).

Kanerva kertoi, ettei voi olla täysin tyytyväinen Suomen alkulohkosaldoon, vaikka lohkon kolmossija ensimmäisissä EM-kisoissa onkin tuloksellisesti hyvä suoritus.

Huuhkajat päästi alkulohkossaan kolme maalia, sai itse kolme laukausta vastustajien maalia kohti ja teki yhden maalin, joka oli todella lähellä riittää suoraan jatkopaikkaan.

– Nälkä kasvaa syödessä. Odotukset ja toiveet kasvoivat Tanska-pelin jälkeen jatkoonpääsyn suhteen. Venäjä-ottelu jäi kaivelemaan, siitä olisi ollut enemmän otettavissa, Kanerva sanoi ja korosti, että valmennusjohdon pitää vielä analysoida alkulohko-ottelut tarkasti.

Apuja kaivataan

Suomi tarvitsisi heti tiistai-iltana Kroatian ja Skotlannin välisestä D-lohkon kamppailusta tasapelin, muuten Huuhkaja-lauman pudotuspelipaikan todennäköisyys kuihtuisi jo lähes olemattomaksi.

Mikäli illan ottelu ei pääty tasapeliin, Suomi kaipaa suotuisia tuloksia keskiviikkona pelattavista E-lohkon otteluista Slovakia–Espanja ja Ruotsi–Puola sekä F-lohkossa pelattavista otteluista Portugali–Ranska ja Saksa–Unkari.

Suomen kannalta Puola ei saa voittaa Ruotsia, ja lisäksi Slovakian on voitettava Espanja tai Espanjan on voitettava Slovakia vähintään kolmella maalilla. F-lohkossa Ranskan on voitettava Portugali neljällä maalilla tai Unkarin on voitettava Saksa neljällä maalilla.

Edellä mainituista kolmen lohkon skenaarioista kahden pitää toteutua, jotta Suomi etenisi lohkokolmosena neljännesvälieriin.

Maajoukkue seuraa tulosten kehitystä ja odottelee Kuokkalassa kisakohtaloaan tiistain ja keskiviikon ajan.

– En voi sanoa, että tiedän tasan tarkkaan, miten asioiden pitäisi mennä. Joku varmaan kertoo minulle tänään, kun katsomme peliä yhdessä. Aika monen pelin pitää päättyä meidän kannalta hyvin, että pääsemme jatkoon, Sparv sanoi.

EM-turnauksen tilastoja laskeva sivusto The Analyst arvioi Suomen pudotuspelipaikan todennäköisyydeksi 6,66 prosenttia ennen tiistai-illan kamppailuja.

"Olen edelleen käytettävissä"

Sparv osoitti kisoissa jälleen arvonsa Huuhkajille, sillä Suomi ei päästänyt turnauksessa yhtäkään maalia kapteenin ollessa kentällä. Belgiaa vastaan vajaan tunnin pelannut Sparv, 34, toipui kisoihin polvileikkauksesta, mutta ei ollut turnauksessa aivan täydessä pelikunnossa.

Kapteeni paljasti kuitenkin, että on jatkamassa maajoukkueuraansa kisojen jälkeenkin.

– Jossain vaiheessa ilmoitin "Rivelle" (Kanervalle), että olen edelleen käytettävissä, jos hän haluaa. Matka jatkuu myös kisojen jälkeen, Sparv kertoi.

Sparv kiittelee suomalaisia huomiosta, jonka maajoukkue on saanut kisojen aikana. Huuhkajat on vienyt osaamistaan ja viestiään Euroopan jalkapallokartalle, ja kotimaassakin Suomen ottelut ovat keränneet television ääreen miljoonayleisön.

– Toivon, että perintömme on se, että tämä oli ensimmäinen kerta arvokisoissa, ei viimeinen. Tästä lähtien Suomi on säännöllisesti arvokisoissa. Se on ainakin minun tavoitteeni, Sparv julisti.

– On hieno asia, jos uusi sukupolvi löytää jalkapallon. Meidän fanit, jotka ovat olleet täällä mukana ja seuranneet meitä ympäri Eurooppaa, suuri hatunnosto heille. On ollut uskomattoman hienoa nähdä heitä katsomossa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut