Saarijärveläisen Kimmo Aholan ravureiden menestyskulku sai jatkoa keskiviikkona Vermossa, kun Aholan omistama ja valmentama Nazareth leiskautti tammalähdön voittajaksi.
Santtu Raitala ohjasti Nazarethiä. Punanuttu oli kaavaillut etukäteen ajokkinsa nappaavan keulapaikan itselleen, mutta se jäi haaveeksi, kun Juha Utala pääsi Poetry In Motionilla sisäpuolelta tarpeeksi terävästi matkaan ja otti vetotyöt itselleen.
Nazareth seurasi keulahevosta, pääsi loppukurvissa vapaalle radalle ja leiskautti iloisesti selvään voittoon ennen johtavan rinnalla työt tehnyttä Her Royal Highnessia.
– Nazareth tuli omasta halustaan pirteästi maaliin, Santtu Raitala ihasteli.
– Sitä on koitettu kilpailuttaa tosi tavoitteellisesti kovia tammoja vastaan. Tuntuu sille, että Nazareth pystyy vielä kehittymään, jolloin sillä voidaan ajaa niitä lähtöjä jatkossakin.
Yhdeksää ravuria valmentavalle Kimmo Aholalle voitto oli valmentajana jo kauden 18.
15 244 päivää Vermossa
Pitkän päivätyön Vermon valmentaja tehnyt Pertti Puikkonen luopui ratatallistaan. Vermon kilpailupäällikön Miika Lähdeniemen laskujen mukaan Puikkonen vietti Vermossa 15 244 päivää, eli liki 42 vuotta. Vermon ikoni Puikkonen suunnistaa valmennettaviensa kanssa sukutilalleen Mikkeliin.
– Kaksijakoinen fiilis. Tämä on ollut kuin toinen koti, ja kova taival on tehty. Parhaimmillaan ajettiin kahdeksan viikkoa kilpaa joka päivä. Silloin housut kun on laittanut naulaan, ja kun on pitänyt lähteä uudestaan töihin, on housut heiluneet vielä, Pertti Puikkonen veisteli radan haastattelussa.
Pertti Puikkonen 15 244 päivää Vermossa -juhlalähdössä kylmäveriset mittelivät paremmuudestaan. Kari Rosimon ajama M.A. Piste jyräsi parhaaksi.
Toto65-voittoihin ylsivät myös Perfect Time, Love'n Cash ja Samvais sekä Believer. Täysosumalla voitti 9,29 euroa.
Voimaliigassa Reima Kuislan kanadalaisruuna Super Schissel löi stopin vastaavia pitkän matkan kisoja viime viikkoina dominoineen Don Williamsin voittokululle.