Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi aloittaa lentopallon EM-kisat Tampereella Pohjois-Makedoniaa vastaan

Suomen miesten lentopallomaajoukkue aloittaa ensi syyskuussa EM-turnauksen alkulohkonsa Tampereella Pohjois-Makedoniaa vastaan. Ottelu pelataan 1. syyskuuta.

Suomi on aiemmin kohdannut Pohjois-Makedonian vain kerran, edellisissä EM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten Slovenian Ljubljanassa, jossa Suomi voitti erin 3–1.

Suomen toinen vastustaja on kahden lepopäivän jälkeen 4. syyskuuta Espanja. Heti seuraavana päivänä vastassa on Suomen entisen päävalmentajan Tuomas Sammelvuon olympialaisiin luotsaama Venäjä.

Suomen kaksi viimeistä lohkovastustajaa ovat Hollanti ja Kultaisen liigan voittanut Turkki. Lohkon neljä parasta jatkavat 16 joukkueen pudotuspeleihin.

Tampereen Hakametsän halliin myydään ottelulippuja rajoitusten mukaan 50 prosentin kapasiteetilla. Tilannetta tarkistetaan koronaolojen mukaan.