Italia ratkaisi Euroopan mestaruuden rangaistuspilkulta – Englannin unelma-alku suli finaalissa käsiin

Italian maalivahti Gianluigi Donnarumma (keltaisessa) torjui Englannin viimeisen rangaistuspotkun. AFP / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

Italia palasi jalkapallon miesten Euroopan mestariksi 53 vuoden tauon jälkeen. Se kukisti Lontoossa pelatussa EM-loppuottelussa isäntämaa Englannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen 3–2.

Ratkaisu tuli, kun Englannin viides laukoja Bukayo Saka epäonnistui vuorollaan.

Rangaistuspotkukisa toi karvaita muistoja Englannin päävalmentaja Gareth Southgatelle. Hän epäonnistui vuoden 1996 EM-kotikisoissa rangaistuspotkukisassa lopulta Euroopan mestariksi edennyttä Saksaa vastaan.

Italialla oli Lontoossa jatkoajan ensimmäisen puolikkaan lopulla 103. minuutilla maalipaikka 2–1-johtoon, mutta Englannin maalivahti Jordan Pickford torjui onnellakin Italian vaihtomies Federico Bernardeschin ohjauksen.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Bernardeschi laukoi tulisen vapaapotkun, jonka Pickford torjui pudottamalla pallon eteensä.

Englanti sai pelistä otetta jatkoajan toisella puoliskolla. Sen hallinta ei kuitenkaan tuottanut maalia.

Englanti puolusti alussa tarkasti

Rajusti finaalin toisella puoliajalla painostaneen Italian 1–1-tasoitusmaalin teki 67. minuutilla puolustaja Leonardo Bonucci. Hänen tasoitustaan edelsi Italian Marco Verrattin pukkaus maalitolppaan.

Englanti sai finaaliin salama-alun. Sen 1–0-johtomaalin laukoi Lontoon Wembley-stadionilla Kieran Trippierin keskityksestä Manchester Unitedin puolustaja Luke Shaw jo ottelun 2. minuutilla.

Tilanteessa Italian korkea prässipeli kostautui. Englanti puhkaisi Italian puolustuksen vastahyökkäyksestä täysin yllättäen. Shaw'n viimeistely oli taidokas.

Trippier nousi finaaliin Englannin avauskokoonpanoon korvattuaan Bukayo Sakan. Italia ei tehnyt avauskokoonpanoonsa muutoksia välierien jälkeen.

Rauhallisesti puolustanut ja kolmella topparilla pelannut Englanti sulki avauspuoliajalla Italialta tarkasti tilan kentän keskustasta pois. Italia ei saanut hyökkäyspeliään kunnolla käyntiin. Laukaukset olivat vähissä. 35. minuutilla Italian Federico Chiesa laukoi hieman ohi maalin.

Englannin kärkipelaaja Harry Kane hääri ensimmäisellä puoliajalla hyökkäyksessä Italian konkaritoppari Giorgio Chiellinin kiusana ja voitti pääpalloja.

Italia on hallinnut palloa yli 65-prosenttisesti. Odotettua finaalia on säestänyt Lontoossa tyypillinen vesisade. Wembleyn nurmen liukkaus aiheutti pelaajille jonkin verran ongelmia.

Italia terästäytyi

Toiselle puoliajalle tuli huomattavasti terävämpi Italia. Hyökkääjä Lorenzo Insigne laukoi 51. minuutilla 20 metristä vapaapotkun hiukan yli maalin ja lähenteli viitisen minuuttia myöhemmin vaarallisesti Pickfordin vartioimaa Englannin maalia.

Heti toisen puoliajan alussa toppari Bonucci kaatoi kevyesti Englannin nopean Raheem Sterlingin, mutta ottelun hollantilainen päätuomari Björn Kuipers ei katsonut tilannetta rangaistuspotkun arvoiseksi.

Finaalin 62. minuutilla Italian Chiesa laukoi ruudikkaasti. Englannin Pickford venyi hienoon torjuntaan. Maalin johtoaan suojeleva Englanti vetäytyi toiselle puoliajalla puolustukseen, ja Italia otti tukevasti pelin hallinnan.

Englanti ja Italia etenivät EM-finaaliin turnauksessa ilman tappioita. Välierissä Englanti pudotti jatkosta Tanskan ja Italia Espanjan.

Italia on pelannut 34 maaottelua peräkkäin ilman tappiota. Se voitti Euroopan mestaruuden viimeksi vuonna 1968.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut