Lukumies Lankinen on kaivannut sosiaalista kanssakäymistä ja palaa Pohjois-Amerikkaan entistä vahvempana

Kevin Lankinen kertoo "hinkanneensa" asioita maalivahtivalmentaja Marko Toreniuksen valvonnassa. AFP / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Jääkiekkoilija Kevin Lankinen kuvailee Chicago Blackhawksin maalivahtitilannetta mielenkiintoiseksi. Lankisella on takana erinomainen debyyttikausi NHL:ssä ja ykkösmaalivahdin asemasta kertova määrä otteluita, mutta Chicago hankki tulevaksi kaudeksi kolminkertaisen Stanley Cupin voittajan Marc-Andre Fleuryn.

– Mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi homma menee. Voin oppia häneltä. Hän on yksi kaikkien aikojen parhaista ja legendaarinen äijä. Kiva päästä tutustumaan, Lankinen mietiskeli elokuun alussa Hämeenlinnan Vanajanlinnassa järjestetyssä maajoukkuetapaamisessa.

Leijonien valmennusjohto kutsui koolle 44 pelaajaa taalajäiltä, mutta NHL-pelaajien osallistuminen Pekingin olympialaisiin on vielä auki. Lankinen toivoo olympiamahdollisuuden toteutuvan, mutta tungos Suomen maalivahtiosastolle on sakea. Olympialaisia edeltävinä kuukausina pitäisi napata kiekkoja vähintään viime kauden tahtiin.

– Viime kausi lähti hyvin liikkeelle ja meni hyvin. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan. Sain itseluottamusta, kun näin miten pelaan ja pelaan huipulla, Lankinen summasi STT:lle.

– Nyt olen panostanut siihen, että voin jatkaa siitä. Ihan sama missä pelaa, kilpailu NHL:ssä on kovaa. Olen valmis siihen ja olen pystynyt suoriutumaan hyvin kilpailutilanteissa.

Valmista maalivahtia ei saa tekemälläkään

Tutussa kesäharjoitusryhmässä on riittänyt kilpailijoita olympiakoneeseen, kun mukana ovat olleet Columbuksen Joonas Korpisalo ja St. Louisin Ville Husso.

– Nuoruusvuosilta tuttuja kavereita, mutta samalla maailmanluokan sparrausta. Molemmat ovat maailmanluokan veskareita. Pystymme jakamaan ajatuksia, Lankinen kertoi.

Jäällä Lankinen on "hinkannut" asioita maalivahtivalmentaja Marko Toreniuksen valvonnassa.

– En usko, että koskaan on valmista maalivahtia, Lankinen tuumi.

– Muutama juttu on, mihin on keskitytty erityisesti. Yksi on se, että pystyn kantamaan isoa vastuuta ja pelaamaan korkealla tasolla illasta toiseen. Pelaan vaikka joka ilta, jos se sen vaatii. Sen takia tässä on treenattu, että olen niin hyvässä kunnossa, että jaksan pelata.

Farmit tutuiksi molemmilla puolilla Atlanttia

Lankinen, 26, on kulkenut pitkän reitin huipulle, mutta viime vuosina nousuvauhti on ollut hurja. Vielä kaudella 2017–18 hän kävi lainalla Mestiksessä Imatran Ketterässä, kunnes peliaika HIFK:ssa vakiintui ja jatkui hyvinä esityksinä Liigan pudotuspeleissä.

Vuotta myöhemmin hän torjui Suomen maailmanmestariksi, joten päävalmentaja Jukka Jaloselle annetut näytöt ovat hyvät.

Reitti Pohjois-Amerikassakin on kulkenut farmin kautta.

– Pätkät AHL:ssä ja ECHL:ssä olivat hyviä minulle. En pelannut enää Suomessa ja minun piti pelata noissa sarjoissa ennen kuin pääsin korkeimmalle tasolle. AHL on hyvä sarja, jossa on hyviä pelaajia ja organisaatioita, kuten Rockford. Hyvä systeemi minulle, Lankinen mainitsi Chicagon farmin Rockford IceHogsin.

Kun kunnon näyttöpaikka vihdoin aukesi, Lankinen oli valmis.

– Kauteen lähdettäessä oli iso lataus ja mahdollisuus päästä pelaamaan. Halusin olla valmis, ja minulla oli hirveästi näyttöhaluja. Olin odottanut sitä, että pääsen NHL:ään. Enkä vain ole siellä, vaan pystyn pelaamaan hyvin.

Lankinen pelasi hyvin, mutta ei aio tyytyä viime kaudella nähtyyn.

– Nälkä kasvaa syödessä. Haluan olla johtava pelaaja omassa joukkueessa ja sitten johtava maalivahti koko sarjassa.

Vahvempana takaisin

Innokas lukumies Lankinen saa aikansa kulumaan sisälläkin, mutta on kaivannut rapakon takana normaalia elämää. Suomesta muuttaminen oli aikanaan suuri elämänmuutos, mutta viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet vielä erikoisemmat.

– Koronatilanteen takia kausi oli erikoinen, mutta jäähallilla nautin. Hyvä, että kausi saatiin pelattua läpi. Oli paljon opittavaa, josta voi ammentaa esimerkiksi sarjaohjelmaan ja käytännönjärjestelyihin, Lankinen ruoti NHL:n pärjäämistä pandemian kuristuksessa.

– Kyllä ihminen kaipaa sosiaalista kanssakäymistä. On se kova asia, kun joutuu olemaan erossa läheisistä, mutta siitäkin on opittu ja entistä vahvempana lähden takaisin, maalivahti suuntasi katsetta syyskuun harjoitusleiriin ja lokakuussa alkavaan runkosarjaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut