Kaikki halukkaat eivät mahdu osallisiksi Leijonien ensi kevään MM-huumaan

Arvontaan osallistuneiden ei kuitenkaan ole pakko lunastaa lippujaan, joten lunastamatta jääneitä lippuja voi vielä tulla myyntiin pieni määrä, sanoo kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen. -RIIKKA SEPPALA SILJA-RIIKKA SEPPALA / LEHTIKUVA

STT

Suomen jääkiekkoliitto tiedotti keskiviikkona, että ensi kevään miesten MM-kotikisojen pääsylippujen osto-oikeuksien arvonta osoittautui hyvin suosituksi. Hakuja tehtiin yli 1,6 miljoonalle lipulle, mutta tarjolla ei ole niin paljon. Suomi pelaa Tampereella. Helsinkiin on vielä saatavilla lippuja.

– Kaikki Tampereella pelattavat ottelut on loppuunvarattu lippuarvonnan kautta. Arvontaan osallistuneiden ei kuitenkaan ole pakko lunastaa lippujaan, joten lunastamatta jääneitä lippuja voi vielä tulla myyntiin pieni määrä, kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen raotti.

Suomen joillekin pelipäiville on tehty yli 200 000 hakua, mikä ylittää yli 15-kertaisesti Tampereelle valmistuvan kansiareenan kapasiteetin.

– Kun tapahtumarakenteiden sijoittelu ja kansainväliset kiintiöt vahvistuvat, on mahdollista, että myyntiin vapautuu ensi vuoden puolella vielä pieniä määriä lippuja.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut