Valtterit väänsivät voittoa vaasalaisille

Sportin Valtteri Hietanen teki ensimmäisen liigamaalinsa sitten joulukuun 2015. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Pasi Peltola / STT

Valtterit olivat vauhdissa, kun Vaasan Sport palasi jääkiekkoliigassa voittojen tielle SaiPan vieraana. Kaukalon puolella aktiivisemmille isännillekin jäi yksi piste lappeenrantalaisten hävittyä pelin voittomaalikisassa 3–4.

Vieraiden puolustajista Valtteri Hietanen, 28, teki ensimmäisen liigamaalinsa sitten joulukuun 2015 pelattuaan peräkkäin pudotuspeleineen 197 maalitonta ottelua. Toinen puolustaja Valtteri Viljanen, 27, avasi kauden maalitilinsä, keräsi kaksi tehopistettä (1+1) ja napautti osuman myös voittomaalikilpailussa ennen taikuri Michael Keräsen lopullista voittomaalia.

– Vielähän tässä olisi voinut pari matsia pelata ennen 200 maalittoman ottelun rajaa. Oli minulla Valko-Venäjällä ja Japanissa viime kaudet pelatessani mielessä, että tasoni riittäisi pelaamaan vielä tässäkin Liigassa, Hietanen naureskeli.

SaiPassa toiveita nostatti nelosketjuun valuneen kapteeni David McIntyren (1+1) nousu varjojen mailta.

– Näin paljon hyvää, mutta harmiteltavaa ja opiskeltavaa jääkiekkoilun hienoudesta tuli myös esiin. Viikonlopun jäljiltä McIntyren back in business on tärkeää, SaiPan valmentaja Pekka Virta korosti.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut