Ässät hävisi jälleen maalilla – "Kyllä syö miestä"

TPS :n Filip Sandberg (vas.), Eemil Viro, Markus Nurmi, Ville Lajunen ja Jack Rodewald juhlivat Nurmen avausmaalia viime kuussa jääkiekon Liigan ottelussa HIFK -TPS. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Juhani Liuhala / STT

Ässät on Liigassa hävinnyt kauden seitsemästä viime pelistään kuusi, niistä peräti viisi yhden maalin erolla vastustajaansa. Kaava jatkui perjantaina tuttuna, kun sarjakärki TPS haki Porista sarjapisteet maalein 3–2.

– Kyllä syö miestä. Jotain pitää tehdä eri tavalla, että maalin tappiot kääntyvät maalin voitoksi, Ässien hyökkääjä Eemil Erholtz puhalsi.

Ässät oli jo 0–3-tappiolla kuusi minuuttia ennen päätössummeria, mutta joukkue nousi kahdella Sakari Salmisen onnistumisella maalin päähän. Lopussa tasoituskaan ei ollut kaukana. Sitä ei kuitenkaan tullut, ja sarjajumbon tuska jatkuu.

– Tuttu tarina ja maalin tappio. Nyt pelasimme hyvää alivoimaa, ja kolmannessa erässä oli meiltä lupaava nousu, joka ei ihan riittänyt pisteisiin, Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin mietti.

TPS:n voittomaalin laukoi 18-vuotias Kalle Väisänen. Se oli hänen ensimmäinen osumansa jääkiekkoliigassa.

– On tietysti todella tärkeää saada ensimmäinen maali tehtyä. Paikkoja on ollut aikaisemminkin, mutta nyt se vihdoin tuli. Siitä tuli todella hyvä fiilis, Väisänen mietti.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut