Cleveland Cavaliers otti neljännen peräkkäisen voittonsa koripallon NBA:ssa, kun joukkue vieraili Yhdysvaltain pääkaupungissa. Lauri Markkanen heitti 15 pistettä Cavaliersin 116–101-paremmuudessa Washington Wizardsista.
Cavaliersin kolme tuoreinta voittoa ovat vieraskentiltä. Ennen Wizardsia joukkue kukisti vieraissa Dallas Mavericksin ja Miami Heatin.
– Nämä eivät ole olleet helppoja joukkueita voittaa. Ne ovat todennäköisesti menossa pudotuspeleihin. Kaikki taistelevat jostain, mutta me tulimme ja voitimme ne selvästi, kommentoi 28 pistettä heittänyt Clevelandin Jarrett Allen ESPN:lle .
Seura kertoi Twitterissä , että vain kerran aiemmin, joulukuussa 1975, Cavaliers on pystynyt vähintään kolmeen peräkkäiseen vierasvoittoon, kun vastassa on ollut yli puolet otteluistaan voittaneita vastustajia.
Cavaliersin ykkösmies oli Darius Garland 32 pisteellään, 10 levypallolla ja kahdeksalla koriin johtaneella syötöllä.
Ottelun neljänneksi paras pistemies Markkanen oli kentällä yli 36 minuuttia eli käytännössä koko ottelun Garlandin ja Allenin rinnalla. Vastapuolelta Markkasen edelle nousi pisteissä täpärästi ainoastaan israelilaispelaaja Deni Avdija 16 pisteellään.
Levypalloja Markkanen napsi kuusi ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Markkasen pisteistä 12 tuli kolmen pisteen kaaren takaa, mutta kolmosyrityksistä vain joka kolmas meni sisään (4/12).
Päävalmentaja korosti jatkuvuutta
Washingtonissa Cavaliers rakensi vierasvoiton toisen ja kolmannen neljänneksen taitteessa tekemällä 19 pistettä kotijoukkueen nollaa vastaan. Kymmenen pisteen etumatka kasvoi 29:ään ja parhaimmillaan 36:een kolmannen neljänneksen aikana.
Clevelandin edellinen tappio oli Phoenix Sunsia vastaan marraskuun lopulta, mutta päävalmentaja J.B. Bickerstaff ei tuudittaudu onnelaan.
– NBA:n kausi on pitkä, ja sen aikana voi löytää onnistumisen jaksoja, mutta myös epäonnistumisen kausia. Lopullinen totuus on, miten tasaisesti pystyy pelaamaan 82 ottelun runkosarjan, Bickerstaff sanoi.
Cleveland on itälohkossa kuudentena 13 voitollaan ja 10 tappiollaan. Washingtonilla on 14 voittoa ja 9 tappiota.