Emil Ruusuvuori pani maailmanlistalla yhdeksäntenä olevan Kanadan Felix Auger-Aliassimen todella tiukoille Australian avoimen tennisturnauksen avauskierroksella. Lopulta tuloksena oli kuitenkin suomalaisen niukka tappio erin 4–6, 6–0, 6–3, 3–6, 4–6.
– Neljännessä erässä olisi pitänyt olla terävämpi ja koittaa ratkaista siinä. Totta kai tällä hetkellä tuntuu isolta pettymykseltä, Ruusuvuori sanoi kolme tuntia ja 40 minuuttia kestäneen kamppailunsa jälkeen.
Auger-Aliassime, 21, on sijoitettu Melbournessa pelattavassa Australian avoimissa yhdeksänneksi ja Ruusuvuori, 22, oli sijoittamaton pelaaja. Ruusuvuori on miesten maailmanlistalla sijalla 90.
Suomalaispelaaja sai vastustajaltaan vuolaat kehut ottelun jälkeen.
– Ei ollut todellakaan helppoa tänään. Vastustajani pelasi loistavan ottelun. Olen aina pitänyt häntä suuressa arvossa. Hän osoitti tänään olevansa loistava pelaaja. Hän pakotti minut monta kertaa analysoimaan ja miettimään uudestaan tekemistäni ottelun aikana, Auger-Aliassime sanoi turnausjärjestäjien tiedotteessa.
Toinen erä Ruusuvuoren näytöstä
Tuulisessa säässä pelatun ottelun avauserässä Ruusuvuori siirtyi syötönmurrolla 4–2-johtoon. Auger-Aliassime voitti kuitenkin kaksi Ruusuvuoren syöttövuoroa putkeen, ja erä meni kanadalaiselle.
Toisen erän Ruusuvuori vei nimiinsä näytöstyyliin. Kolmannessa erässä Ruusuvuori mursi vastustajansa syötön kertaalleen ja voitti erän.
– Ensimmäinen erä oli molemmilta vähän hakemista. Paras osuus ottelussa oli toinen erä ja energia, jolla sen aloitin. Kaksi erää oli tosi hyvää tekemistä, Ruusuvuori sanoi viitaten voittoeriinsä.
Kanadalainen aloitti neljännen erän vahvasti ja eteni syötönmurrolla 3–1-johtoon. Auger-Aliassime piti omat syöttönsä ja voitti erän.
Ratkaisevassa viidennessä erässä Auger-Aliassime siirtyi syötönmurrolla 3–2-johtoon. Kanadalainen piti hermonsa kurissa ja voitti ottelun molempien pitäessä loput syöttönsä.
– Ottelun keskivaiheilla en löytänyt oikeaa tapaa pelata. Neljännen erän alussa rentouduin hieman, aloin syöttää paremmin ja sain liikutettua häntä enemmän, Auger-Aliassime kertoi.
Kanadalainen kohtaa toisella kierroksella Espanjan Alejandro Davidovich Fokinan, joka voitti avausottelussaan Australian Alex Boltin kolmessa erässä.
Ruusuvuori ei osannut heti ottelunsa jälkeen sanoa, missä ja koska hän pelaa seuraavaksi.
Yhdysvaltain avointen yllätysfinalisti putosi jatkosta
Sveitsiä edustava suomalais-sveitsiläinen Henri Laaksonen hävisi avauskierroksella Venäjän Daniil Medvedeville 1–6, 4–6, 6–7 (3–7). Medvedev on miesten maailmanlistan kakkonen ja turnauksen suurimpia voittajasuosikkeja.
Maailmanlistan entinen ykkönen Andy Murray voitti Georgian Nikoloz Basilashvilin lähes nelituntisessa ottelussa 6–1, 3–6, 6–4, 6–7 (5–7), 6–4. Murray pelaa Melbournessa villillä kortilla ja Basilashvili oli sijoitettu 21:nneksi.
Naisten maailmanlistan entinen ykkönen Angelique Kerber putosi jatkosta, kun Viron Kaia Kanepi voitti hänet 6–4, 6–3.
Sama kohtalo oli viime vuoden Yhdysvaltain avointen yllätysfinalistilla Leylah Fernandezilla. Kanadalainen hävisi villillä kortilla pelaavalle Australian Maddison Inglisille 4–6, 2–6.
Harri Heliövaara aloittaa brittiparinsa Lloyd Glasspoolin kanssa nelinpeliurakkansa keskiviikkona, jolloin vastaan tulevat Espanjan Albert Ramos-Vinolas ja Argentiinan Federico Coria. Ottelu pelataan Suomen aikaa aamulla.