Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KalPa odottaa Niiralan monttuun nuorten kauden ennätysyleisöä – SM-kulta ratkeaa tänään

Jääkiekon U20-nuorten finaalisarja saa tänään arvoisensa päätöksen, kun KalPa ja Rauman Lukko ratkaisevat Suomen mestaruuden kello 18.30 Niiralan montussa käynnistyvässä ottelussa.

Joukkueet ovat tähän mennessä kohdanneet neljästi ja näiden kohtaamisten jälkeen voitot ovat tasan 2–2. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla, joten kuopiolaisilla on maanantaina mahdollisuus napata seurahistoriansa kolmas U20-nuorten Suomen mestaruus. Aiemmat mestaruudet ovat vuosilta 2008 ja 2018.

KalPalla oli mahdollisuus ratkaista kultamitalien kohtalo jo lauantai-iltana Raumalla, mutta Lukko kipusi lopulta kahden maalin takaa-ajoasemasta 4–2-voittoon.

Erikoiseksi loppuotteluparin tekee se, että KalPa sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi ja Lukko vasta kahdeksanneksi.

KalPa odottaa otteluun nuorten kauden ennätysyleisöä.

Savon Sanomat seuraa ottelun tapahtumia verkkosivuillaan. Lisäksi Savon Aallot selostaa ottelun suorana lähetyksenä taajuuksillaan sekä nettiradiossa.