Kuusamon Pallo-Karhut haki arvokkaan vierasvoiton

Ensimmäistä naisten lentopallon Mestaruusliigan voittoa havitteleva Kuusamon Pallo-Karhut otti lauantaina pitkän askeleen kohti tavoitettaan, kun joukkue kukisti LP Kangasalan vieraissa 3–1 ja siirtyi loppuotteluissa johtoon voitoin 2–1.

Seuraavat kaksi ottelua pelataan Kuusamossa tiistaina ja keskiviikkona, joten Sotiris Gkotsisin valmentamalla joukkueella on hyvä mahdollisuus ottaa mestaruus kotisalissaan. Joukkue on voittanut siellä 15 ottelua peräkkäin, edellinen tappio tuli juuri LP Kangasalalle viime marraskuussa.

– Tämä oli meiltä finaalien paras peli. Löysimme ratkaisut tiettyihin tilanteisiin, missä olimme perjantaina heikompia. Etenkin puolustus koheni, Gkotsis sanoi.

Parhaana ansaitusti palkittu passari Jalissa Trotter teki Kuusamolle 11 pistettä. Hän teki enimmäkseen jujuilla seitsemän pistettä sekä syötti ja torjui kaksi pistettä. Hakkuri Julie Lengweiler teki 22 pistettä.

– Lengweiler teki liikaa pisteitä, täytyy tutkia miten saadaan hänen tehojaan alemmaksi. Kaksi välipäivää tulee tarpeeseen, sillä yleispelaajista Emmi Riikilä pystyy tiistaina jo lyömään palloa ja Ronja Heikkiniemi saa lepoa, sanoi Kangasalan valmentaja Arttu Keränen.

LP Kangasalan hyökkäysten onnistumisprosentti oli vain 27, kun 150 hyökkäyksestä tuli 40 pistettä. Kuusamo oli etenkin voittoerissään selvästi tehokkaampi.

Mainos: Savon Media

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut