NHL:ssä karaistuneella Lindellillä tuli pitkästä aikaa Leijona-paidassa "kylmät väreet"

Vaikka A-sarjapaikastaan kynsin ja hampain taisteleva Britannia ei perjantaina mitannut Suomen MM-jääkiekkojoukkueen lopullista iskukykyä, on selvää, että Miro Heiskasen ja Esa Lindellin tasoiset NHL-vahvistukset vankistivat Leijonien puolustusta rutkasti.

Mikael Seppälän kanssa pelannut Heiskanen ja Atte Ohtamaan kanssa samassa pakkiparissa kiekkoillut Lindell ottivat paikkansa MM-Leijonissa ammattimiesten ylpeydellä ja taidolla. Kumpikin kunnostautui ottelussa maalisyötöllä.

Lindell oli viimeksi mukana Leijonissa MM-jäällä Venäjän-turnauksessa 2016, jolloin saaliina oli kisojen päätteeksi hopeaa.

– Isossa kaukalossa olen varmaan viimeksi pelannut silloin, Lindell muisteli Tampereella.

Dallas Starsissa pelipaikkansa viimeistään kaudella 2016–17 vakiinnuttanut Lindell myöntää, että eurooppalaisperäisessä isommassa kaukalossa on omat lainalaisuutensa, joihin NHL-huippupelaajallakin ottaa aikansa sopeutua.

– Isossa kaukalossa on enemmän tilaa ja aikaa. Tuntui, että menin jo pelin aikana eteenpäin, Lindell arvioi itseään Britannia-kohtaamisen jälkeen.

Hän on 27-vuotiaana paljon kokenut pelimies. Arvokisat kotimaan kamaralla menevät kuitenkin tunteisiin.

– Vähän jännitti etukäteen. Tuli kylmät väreet olla pitkästä aikaa Leijona-paidassa, Lindell myönsi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut