Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tervo kiskaisi moukarin lähes 73 metriin Espoossa – Lampela, Murto ja Andersson vahvassa seiväsvireessä

Moukarinheiton SE-nainen Krista Tervo kiepautti moukarin 72,73 metriin Espoon gp-kisojen loppuhetkillä keskiviikkona. Tervo ylitti ainoana heittäjänä 70 metrin rajan ja otti ylivoimaisen voiton.

Tervo jäi vajaat kaksi metriä maaliskuussa heittämästään Suomen ennätyksestä 74,40, mutta hän iloitsi ennen kaikkea tasonsa vakiintumisesta.

– Tuntuu, että voisin kaiken onnistuessa pystyä 75 metriin, mutta tavoitteeni on juuri nostaa taso riittävän korkealle, Tervo kertoi.

Tervo ylitti Espoossa 70 metriä kolmella heitollaan ja voittotulos on kolmanneksi paras hänen urallaan.

– Lähdin hakemaan rentoa hyvää tekemistä. Olen pyrkinyt optimoimaan sitä, että saisin heiton vakiintumaan ja heitto on menossa hyvää vauhtia siihen suuntaan, Tervo jatkoi.

– Heitossa oli nyt rentoutta. Oli luottoa omaan tekemiseen, enkä yrittänyt liikaa kuin viimeisellä yrityksellä.

Tervo odottaa malttamattomana kauden tärkeimpiä kilpailuita. Ensi viikolla hän heittää Paavo Nurmen kisoissa tasokkaassa seurassa.

– Turussa on kova vastus. Juuri sellaisia kilpailuita tarvitaan, Tervo totesi.

– Ja kovasti jo odottelen myös loppukesän arvokisoja.

Murto aloitti lupaavasti

Naisten seiväshypyssä suomalaishyppääjät vertyivät joukolla hyviin hyppyihin. Elina Lampela voitti kilpailun tuloksella 450, ja jalkamurtuman jäljiltä kilpakentille palannut Wilma Murto sijoittui toiseksi samalla tuloksella.

Saga Andersson oli seipäässä kolmas tuoretta ennätystään 445 sivuavalla tuloksella.

Naisten 100 metrin aitajuoksu oli suunniteltu juoksumatkojen kohokohdaksi, mutta SE-nainen Annimari Korte keskeytti kilpailun.

– Jalka petti alta, Korte kertoi, muttei osannut sanoa syytä yllättävälle ongelmalleen.

Kaasalainen kokeili vauhtiaan alimatkalle - 200 metrin ennätys koheni aikaan 20,93 Espoon gp-kisoissa

Ratakierrokseen keskittyvä Viljami Kaasalainen kokeili päämatkan puutteessa nopeuttaan ja lämpeni Espoon gp-kisoissa ennätysvauhtiin 200 metrillä. Kaasalainen voitti B-erän ajalla 20,93, jolla hän kohensi ennätystään yhdeksän sekunnin sadasosaa.

– Olen erittäin tyytyväinen aikaan, mutta tiesin 200 metrin harjoitusvetojen perusteella, että jotain tällaista on tulossa, Kaasalainen kertoi.

Kaasalainen kiihdytti rivakasti matkaan, mutta loppu tuli vielä kankeasti. Hänelle jäi tunne, että aikaan jäi parantamisen varaa rennommalla lopulla.

– Tämä oli ensimmäinen lyhyt matka pitkään aikaan. Alku tuli helkkarin kovaa, mutta loppu oli tasapaksua. Tarvitsen alle pari kisaa, että herkkyys löytyy, Kaasalainen arvioi.

Kaasalainen laskeskeli, että hänellä olisi mahdollisuudet 20,7:n tuntumaan. Tärkeintä olisi kuitenkin kohentaa 400 metrin ennätysaikaa 47,20 arvokisojen edustustehtävien tasolle.

– Ratakierroksella tarvitsen 4–6 kisaa. Sitten pamahtaa, Kaasalainen ennusti.

Kaasalaisen ongelmana on kuitenkin sopivien 400 metrin kisojen puute. Hän kaipaisi niitä juuri kotimaisten gp-kisojen ohjelmistoon.

– Nyt joudun miettimään, laitanko tonnin (1 000 euroa) matkoihin ja kilpailen ulkomailla, vai juoksenko jossain kissanristiäisissä kotimaassa, Kaasalainen tiivisti tilanteensa.

Toni Kuusela voitti keihäänheiton Espoon gp:n murenevalla heittopaikalla - Toni Keräsen 80 metrin tavoite jäi haaveeksi

Leppäävaaran urheilupuiston heittopaikka teki keihäänheittäjille tepposet Espoon gp-kisoissa. Heittäjien piikkarit luistivat murenevalla pinnoitteella, ja kilpailun voittoon riitti Toni Kuuselan 76,36 metrin kiskaisu.

Petteri Piirosen toinen valmennettava Toni Keränen tavoitteli kilpailussa ensimmäistä yli 80 metrin tulostaan, mutta jäi kilpailussa toiseksi tuloksella 75,21.

– Ei ole kunnosta kiinni, mutta ei osunut. Ei ollut oikein tuntumaa heittoon, eikä heitossa ole vielä jytinää, Kuusela tunnusti.

Kuusela mainitsi heittopaikan ongelmat, mutta arveli, että tuntuman puute johtui edelleen syksyllä tehdyistä leikkauksista. Leikkauksissa korjattiin tukijalan polvea ja heittokäden kyynärpäätä.

Keränen näytti puhelimestaan kuvaa heittopaikasta, jonka pinnoitteeseen piikkarit olivat raapineet pitkiä uria.

– Katastrofi. Rata oli pehmeä, enkä osannut heittää siinä ollenkaan, kun tuki luisti heitoissa kymmenen senttiä, Keränen ihmetteli.

– Pidemmälle olisi silti pitänyt heittää.

Oliver Helander on keihäässä Suomen tilastokärki tuloksella 80,36. Keränen on toisena ennätyksellään 79,38, ja Kuusela vahvisti asemaansa kolmantena.

Helander, Kuusela ja Tokion olympialaisissa kahdeksanneksi sijoittunut Lassi Etelätalo kilpailevat ensi viikolla Paavo Nurmen kisoissa Turussa.

Samuel Purolan vire jäi verryttelykentälle: "Olin ihan pihalla, kun pyssy pamahti"

Ennätyskuntoon alkukaudesta päässyt pikajuoksija Samuel Purola oli ihmeissään Espoon gp-kisojen 200-metrisen jälkeen. Purola tunsi verryttelyssä vireensä erinomaiseksi, mutta hyvä tunne loppui lähettäjän starttipistoolin paukahduksesta.

Ennätyksensä 20,74 toukokuun lopulla juossut Purola jäi kilpailussa neljänneksi ajalla 20,93.

– Olin ihan pihalla, kun pyssy pamahti. Juoksu oli vääntämistä alusta loppuun. En saanut koneesta mitään irti, Purola ihmetteli.

– Ihan eri aikaa lähdin hakemaan tästä kilpailusta.

Purola saattoi silti lohduttautua sillä, että loppuaika oli juoksun tuntumaan nähden kohtuullisen hyvä.

– Aika putoaa tuosta reilusti, kun saan juoksuun rentoutta, Purola vakuutti.

Anniina Kortetmaa sijoittui parhaana suomalaisena toiseksi naisten 200 metrillä. Hän lähti kilpailuun ennätystoivein, mutta aika painui 23,55:een. Oma ennätys jäi 13 sekunnin sadasosan päähän.

Tuulimittari näytti naisille mukavaa myötätuulta (1,7 metriä sekunnissa), mutta tuuli puski kaarteessa hankalasti juoksijoita vastaan.

Camilla Richardsson ylsi minimitavoitteeseensa

Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson ylsi perussuorituksella minimitavoitteeseensa Espoon gp-kisoissa. Richardsson arveli etukäteen 5 000 metrin EM-rajan 15,25,00 liian ankaraksi tavoitteeksi tässä vaiheessa kautta, mutta lähti rikkomaan ennätystään ja se onnistui.

Richardsson sijoittui vitosella toiseksi ajalla 15.36,96 ja kohensi kuudella sekunnin sadasosalla lähes kolme vuotta vanhaa ennätystään.

– Ennätys on aina ennätys. Ja tämä juoksu oli vain peruspäivän perussuoritus. Vanha ennätys oli silloiseen kuntoon nappijuoksu, mutta tämä on mielestäni nykyisen perustasoni suoritus, Richardsson kertoi.

Richardsson koki matkavauhdin helpoksi. Valmentajansa Jukka Keskisalon kanssa hän on kuitenkin rakentanut kuntoaan niin, että vauhdin pitäisi vielä parantua.

– Pystyn varmasti parempaan, jos pääsen EM-kisoihin. Tämä lupaa parempaa, koska valmentaja uskoo siihen, että kilpailukuntoa rakennetaan kilpailemalla pikkuhiljaa.

Vitosen EM-rajaa Richardssonin on enää vaikea jahdata. Hän juoksee Kuortaneen juhannuskisoissa rankingpisteitä 3 000 metrillä, eikä Oulun rankingkisoissa ole tarjolla riittävän vauhdikasta vetoapua.

Richardsson pyrkii Münchenissä 15.–21. elokuuta järjestettäviin Euroopan mestaruuskilpailuihin sekä 5 000 että 10 000 metrillä.