Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiekonheittotähti Ståhlin valmentaja rasittui liikaa ja jäi kotiin, Ståhl vakuuttaa olevansa silti iskussa

Kiekonheiton ykkössuosikki Daniel Ståhl jahtaa kolmatta peräkkäistä arvovoittoaan Eugenessa ilman valmentajansa Vesteinn Hafsteinssonin neuvoja. Yleensä Hafsteinsson istuu katsomossa, kun Ståhl yrittää heittää kaksikiloista kiekkoa pidemmälle kuin muut. Tämän vuoden MM-kisoista 61-vuotias valmentaja kuitenkin puuttuu, koska on kärsinyt loppuun palamisen oireista.

– Valmentajan tilanne on ikävä, mutta hän teki oikean ratkaisun jäädessään kotiin. Hänen on hyvä ladata akkuja tulevaa varten, Ståhl sanoi.

Eugenessa miesten kiekonheiton karsintakilpailu kisataan varhain maanantaina ja loppukilpailu varhain keskiviikkona Suomen aikaa.

Ståhl pääsee kilpailuun maailmantilaston tämän kauden kärkimiehenä. Hänen kauden kärkituloksensa on 71,47. Kärkihaastaja on slovenialainen Kristjan Ceh, jonka tämän kauden paras noteeraus on 71,27. Muut eivät ole ylittäneet 70 metrin rajaa.

Ståhl puolustaa MM-kultaansa, jonka voitti kolme vuotta sitten Qatarin Dohassa. Viime kesänä hän juhli olympiavoittoa Tokiossa, ja Simon Pettersson varmisti ruotsalaisten kaksoisvoiton.

– Riippumatta siitä, onko valmentaja mukana vai ei, minä olen aina valmis. Minulla ei ole menestyspaineita, sillä tämä tilanne on pelkästään mukava, Ståhl selvitti asemaansa ehdottomana ennakkosuosikkina.

– Vuonna 2019 jännitti enemmän, sillä en ollut voittanut mitään isoa ennen Dohan MM-kisoja. Nyt ei ole paineita, kun on maailmanmestaruus ja olympiakulta taskussa, Ståhl sanoi.