Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KPL:lle kärkipelissä kolmas tappio putkeen – Veto löi Vimpelin kärkipelissä Mansen

Kouvolan Pallonlyöjät hävisi Superpesiksessä ensi kertaa sitten syksyn 2018 kolmannen peräkkäisen ottelunsa, kun kymenlaaksolaisilta lipsui kaksi sarjapistettä Joensuun Mailalle lukemilla 1–2 (0–4, 3–1, 0–1). Pisteettä JoMaa vastaan KPL ei kuitenkaan ole jäänyt seitsemän viime kohtaamisen aikana.

– Kyllähän kärkipelissä syttyy, vaikka tuntui, että kentällä oli kaksi väsynyttä joukkuetta. Olihan tämä meiltä jo paljon parempaa sisäpeliä kuin edellisessä ottelussamme, kommentoi JoMan lukkari Ville Väliaho.

Avausjakso oli ulkopelin juhlaa. Vieraat kestivät isäntien viisi kotiutustilannetta. JoMa rakensi ensimmäisen kolmostilanteensa viimeisen vuoroparin tasoittavalla. Jokerikotiuttaja Juho Toivola tuli pelin ensi kertaa lyöntivuoroon yhden palon tilanteessa ja tinttasi ensimmäisen lyöntinsä laakana kopparien välistä maisemiin neljän (1+3) juoksun arvoisesti.

Toisen jakson ratkaisivat juoksun mieheen lyöneet Koplan tykittäjät Teemu Nikkanen sekä jokerit Ossi Meriläinen ja Juho Hacklin.

KPL:n palkitut olivat ensimmäisenä KPL:n pääsarjapelaajana seurassa 400 runkosarjan ottelua kokoon saanut jokerivaihtaja Hacklin (6 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja kolme paloa heittänyt kakkosvahti Matti Latvala (4/7).

JoMan päärooleissa olivat Väliaho (0/1) ja yhden juoksun tuonut kärkietenijä Konsta Piironen (5/6).

Vainionpään kunnari Vedon voiton kruununa

Kovassa nousuvireessä ollut Manse PP kärsi ensimmäisen tappionsa Tampereen ulkopuolella pelaamissaan otteluissa 11 pelin aikana, kun Vimpelin Veto kiri kotivoittoon 2–1 (1–2, 2–1, 4–0).

Veto voitti avausjakson vain neljällä kolmostilanteella, kun Henri Puputti ja Perttu Ruuska kotiuttivat Juha Puhtimäen ja Topias Liljan.

Toisen jakson voiton isännille käänsivät kolmannen vuoroparin kotiutuksillaan jokerit Janne Mäkelä ja Jukka-Pekka Vainionpää.

Supervuoropari päättyi tasoittavalla Vainionpään tyhjentämään ajolähtöön (1+3).

Vedon sankarit olivat polttaja Juho Heikkala (2/5) ja 1+4 juoksua lyönyt Vainionpää (8/14).

Mansesta erottuivat vaihtaja Tuomas Jussila (5/8) ja tuore KoU-hankinta Aku Kettunen (4/5).

PattUlle pisteetön kausi Jymy-kohtaamisissa

Pattijoen Urheilijat ei saanut kauden kolmessa kohtaamisessa pistettäkään Sotkamon Jymyltä. Kainuulaiset veivät kamppailujen pisteet 8–0, kun PattU hävisi tiistaisen ottelun 0–2 (4–5, 0–6).

Jymy ratkaisi avausjakson itselleen viimeisen vuoroparin tasoittavalla Roope Korhosen kotiuttaessa jokeri Joni Rytkösen yhden palon tilanteessa. Jokeri Korhonen löi vieraiden avausjakson juoksuista neljä.

Toisella jaksolla vain Roope Korhonen löi vieraille kaksi juoksua. Kalle Kuosmanen kiersi kentän etenijänä kolmesti tuoden puolet Jymyn jakson juoksuista.

Raahelaisten onnistujia olivat kaksi juoksua lyönyt jokeri Juuso Keski-Koukkari (4/5) ja kolmosvahti Eetu Suni (1/1).

Jymyn osaavimmat olivat kuudesti kotiuttanut Roope Korhonen (7/11) ja ykkönen hihassaan neljä juoksua tuonut Kuosmanen (8/8).

Kempeleläiset KiPaa parempia Rantakentän juoksujuhlassa

Kiteen Pallon kymmenen juoksua eivät riittäneet pisteeseenkään, kun Rantakentän isännät hävisivät Kempeleen Kirille 0–2 (7–10, 3–5).

KiPa johti avausjaksoa kahteen otteeseen kolmella juoksulla. Vieraiden kunnaristit, 1+2 juoksua iskenyt Jani Lassila ja 1+1 juoksua tilastoinut Onni Määttä väänsivät jakson vierasvoitoksi.

Toisella jaksolla Kirin sankarikunnaristi oli 1+2 juoksua sivaltanut Antti Korhonen.

KiPasta parhaalla pelipäällä olivat 1+2 juoksua lyönyt kakkosvahti Otso Mäkelä (5/7) ja kolme juoksua tuonut ykköskärki Elmeri Purmonen (8/9).

Kirin luottomiehet olivat neljä juoksua tuonut Määttä (8/9) ja 1+4 juoksua lyönyt sieppari Antti Korhonen (6/11).