Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Serena Williams hyvästelee Yhdysvaltain avoimet, josta uran voittomarssi alkoi – "Hän on lajimme suurin voima"

Tenniksen suurpelaaja Serena Williams hyvästelee lajin grand slam -kentät New Yorkissa pelattavassa Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa, jossa amerikkalainen juhli voittopokaalia jo 23 vuotta sitten. Williams, 40, ilmoitti elokuun alussa, että hänen tarkoituksenaan on vetäytyä lajin parista US Openin jälkeen.

– Elämässä tulee aika, jolloin meidän on päätettävä siirtyä uuteen suuntaan. Se on aina vaikeaa, kun jotain asiaa rakastaa niin paljon, Williams kirjoitti.

Williams aloittaa jäähyväisturnauksensa Arthur Ashen nimeä kantavalla keskuskentällä maanantaina Montenegron Danka Kovinicia vastaan. Williams pelaa New Yorkissa myös nelinpeliä isosiskonsa Venus Williamsin kanssa. Kaksikko on voittanut yhdessä 14 nelinpelin grand slam -mestaruutta.

Williams voitti ensimmäisen 23:sta grand slam -kaksinpelimestaruudestaan US Openissa jo 1999, kun hän kaatoi loppuottelussa 17-vuotiaana Martina Hingisin. Yhdysvaltalainen on ainoa tennispelaaja, joka on pystynyt voittamaan kolme eri grand slam -turnausta vähintään kuudesti.

Kaksinpelin kaikkien aikojen grand slam -listalla Williams on toisena 24 titteliä kahmineen Margaret Courtin jälkeen.

"Lajimme suurin pelaaja"

Williamsin menestyksen pitkäkestoisuus on tenniksessä omaa luokkaansa. Yhdysvaltalainen nousi maailmanlistan kärkeen 2002 ja oli kärkipaikalla vielä 2017. Williamsin viimeisin grand slam -mestaruus tuli 2017 Australiassa, kun hän odotti Olympia-tytärtään.

– Hänen perintönsä on niin laaja, ettei sitä voi edes kuvailla sanoin. Hän on muuttanut lajia niin paljon ja tuonut lajin pariin ihmisiä, jotka eivät koskaan olleet kuulleetkaan tenniksestä, Japanin Naomi Osaka ylisti Williamsia.

– Minusta hän on lajimme suurin voima. Se ei tarkoita (Roger) Federerin tai (Rafael) Nadalin vähättelemistä, minusta vain tuntuu, että hän on lajimme suurin pelaaja.

Williamsin ohella ainoastaan Steffi Graf, Andre Agassi ja Nadal ovat saavuttaneet niin kutsutun golden slamin eli olympiakullan ja jokaisen grand slam -turnauksen mestaruudet. Williamsilla olympiakultia on peräti neljä: kolme nelinpelistä Venus-siskon kanssa sekä kaksinpelikulta Lontoosta 2012.

US Openin naisten kaksinpelimestaruutta puolustaa viime vuoden brittiyllättäjä Emma Raducanu.

Ruusuvuorella kiharainen arpa

Miesten kaksinpelin hallitseva mestari on New Yorkissa Daniil Medvedev, jota ei nähty venäläissulun takia Wimbledonissa. Medvedev murskasi viime vuoden finaalissa Serbian Novak Djokovicin, joka joutuu jättämään rokottamattomuutensa takia jo kauden toisen arvoturnauksen väliin.

Medvedevin kärkihaastajia ovat muun muassa 23. grand slam -titteliään metsästävä Rafael Nadal, espanjalaiskomeetta Carlos Alcaraz sekä Wimbledonissa finaaliin edennyt jokerikortti Nick Kyrgios.

Suomalaisässä Emil Ruusuvuoren arpaonni oli tällä kertaa nihkeä. Ruusuvuori, 23, kohtaa maanantaina avauskierroksella parikymppisen ja yllätysvalmiin Jack Draperin, joka eteni hiljattain puolivälieriin Montrealin ja Winston-Salemin ATP-turnauksissa.

Toisella kierroksella Ruusuvuoren todennäköinen vastus olisi Kanadan Felix Auger-Aliassime, jolle suomalainen taipui viidessä erässä tammikuun Australian avoimissa.

Harri Heliövaara ja brittipari Lloyd Glasspool tähtäävät nelinpelimenestykseen, ja viime aikojen tulosten perusteella siihen on hyvät mahdollisuudet. Kaksikko on kerännyt 16 viime ottelustaan 12 voittoa.