Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ojanaho ja Seppä jatkoivat mitalisaalistustaan nuorten MM-suunnistuksessa

Eeva-Liina Ojanaho ja Touko Seppä suunnistivat mitaleille myös nuorten MM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina Portugalin Aguiar da Beirassa. Ojanaho oli naisten pitkällä matkalla toinen ja Seppä kolmas miesten kilpailussa.

Ojanahon, 17, MM-saalis oli hopea ja kaksi pronssia, mutta Ruotsin Hanna Lundberg karkasi päätösmatkalla voittoon kolmen minuutin turvin.

– Suoritus ei ollut niin hyvä kuin aikaisempina päivinä. Tuli tehtyä metsässä vähän sitä sun tätä, mutta olen todella tyytyväinen, kun suoritus kirkastui pronssien jälkeen hopeaksi, Ojanaho kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

Myös Seppä saavutti mitalin jokaisella maastomatkalla.

– Taso on tuossa. Kolme kilpailua ja saldona kolme mitalia. Ihan hyvät kisat, yleiseen sarjaan siirtyvä Seppä totesi.