Sami Välimäki sai vahvan alun golfin miesten Euroopan-kiertueen vuoden 2023 kaudelle, joka alkoi jo tämän vuoden puolella. Välimäki sivusi uransa toiseksi parasta yllettyään Etelä-Afrikassa toiseksi. Uran toinen voitto karkasi Välimäeltä Johannesburgissa kolmen lyönnin päähän, mutta 24-vuotias suomalainen oli tyytyväinen peliinsä.
– Kaikkeni annoin, mutta kaveri pelasi niin hyvin, että en päässyt riittävän lähelle, Välimäki kertasi puhelimitse Etelä-Afrikasta.
Välimäen mainitsema kaveri oli 23-vuotias englantilainen Dan Bradbury, jolle kilpailu oli melkoinen tuhkimotarina. Uransa kolmannen kilpailun ammattilaisena pelannut Bradbury pääsi mukaan kutsuttuna pelaaja, voitti kilpailun ja varmisti pelioikeutensa jatkuvan kiertueella.
– Kestää aikansa, että tajuan mitä tapahtui. Voitto vie paineita, Bradbury sanoi kiertueen haastattelussa.
Bradbury johti kilpailua ennen päätöspäivää lyönnin erolla Välimäkeen. Sunnuntaina suomalainen yritti tavoittaa kärkimiestä, mutta ei päässyt kahta lyöntiä lähemmäksi. Kiri huipentui 15. väylällä suomalaisen upotettua pitkän putin, mutta Bradbury vastasi seuraavalla väylällä birdiellä. Bradbury päätyi yhteistulokseen 263 lyöntiä (–21) pelattuaan päätöskierroksen 67 lyönnillä. Sunnuntaina 69 lyönnin kierroksen pelanneen Välimäen yhteistulos oli 18 lyöntiä alle parin.
Joulukuun kisat eteläisellä pallonpuoliskolla
Nokialta golfuralle ponnistanut Välimäki kilpaili Johannesburgissa ainoana suomalaisena, pelaa Etelä-Afrikassa vielä kaksi kilpailua ja suuntaa ennen joulua myös Mauritiukselle pelaamaan.
– Minulle tuli ennen tätä kisaa kolme viikkoa taukoa, koska en päässyt kiertueen viime kauden finaaliin. Olin Espanjassa ja Dubaissa, Välimäki kertoi valmistautumisestaan uuteen kauteen.
Hän on tyytyväinen peliinsä, joka alkoi asettua uomiin kauden 2022 loppupuolella Portugalin kilpailussa.
– Silloin ei putti toiminut, mutta nyt puttasinkin hyvin, Välimäki sanoi.
Toistaiseksi Välimäen uran paras kausi on tulokaskausi vuonna 2020. Hän voitti tuolloin Omanissa, oli kakkonen Walesissa ja nimettiin kiertueen vuoden tulokkaaksi.