Suomalaismiesten avausrupeama ampumahiihdon maailmancupissa päättyi sunnuntaina Kontiolahdella vaisuhkoissa tunnelmissa. Olli Hiidensalon 27. sija neljällä sakolla takaa-ajossa oli parasta, mitä Pohjois-Karjalan luonnonlumisissa oloissa oli tarjolla.
Hiidensalo lähti 12,5 kilometrin taipaleelle pikakisan jälkeen 33. sijalta 1.50 kärjestä, joten huippusijoituksia ei ollut enää jaossa. Niinpä hän oli takaa-ajon maalissa suhteellisen hyvällä mielellä.
Jos edellisen päivän sprintissä suksikaluston kanssa oli ollut ongelmia, sunnuntaina kapulat kulkivat, ja miehellä niiden päällä oli menohaluja.
– Hiihto ja suksi tuntuivat hyvältä, oli ihan erilaista kuin edellisenä päivänä. Olin kuulemma hiihdossa viimeisen kierroksen nopein, Hiidensalo kertoi.
Koko matkan hiihtoajoissa hän oli 16:s, runsaat 51 sekuntia nopeinta, takaa-ajon kolmella ampumasakolla voittanutta Norjan Johannes Bötä hitaampana.
Hiidensalon mainio cup-alku
Ampumasuoritustaan Hiidensalo ei ylistänyt. Ensimmäiseltä makuupaikalta tuli sakko, toiselta kaksi ja vielä ensimmäiseltä pystyltä yksi.
– Makuuammunnan sakot olivat oma virheeni. Molemmilla makuupaikoilla oli ongelmia. Ensimmäisellä ampumapaikalla oli vähemmän tuulta kuin ennen kisaa kohdistuslaukausten aikana. Otin korjausta pari napsua, ja jouduin korjaamaan vielä, Hiidensalo muisteli.
– Pystyt tulivat hyvin. Jos makuuammunta olisi mennyt paremmin, olisi ollut lopussa helpompaa, hän lisäsi.
Hiidensalon cup-aloitus on ollut edelliseen kauteen verrattuna mainio. Henkilökohtaisista kisoista Kontiolahdelta heltisivät viikon mittaan sijoitukset 11, 33 ja 27, viestistä väkevän ankkuriosuuden jälkeen kuudes tila.
Viime vuonna hän oli Ruotsin Östersundissa maailmancupin aloitustapahtumassa normaalikisan 68:s ja pikakisassa 53:s. Nyt cup-pistetili karttui kaikilla kolmella henkilökohtaisella matkalla.
– Cup-pisteet maistuvat. En muista, että olisin aiemmin päässyt niille kolmessa kisassa peräkkäin. Tekeminen on maajoukkueessa mennyt eteenpäin, työnteko tullut ammattimaisemmaksi, Hiidensalo kuvaili.
Hänen ja muun ampumahiihtokaravaanin maailmancup-kiertue jatkuu tämän vuoden puolella vielä Itävallan Hochfilzenissä (5.–11.12.) ja Ranskan Annecy-Le Grand Bornandissa (12.–18.12.).
Seppälä romahti
Suomen viime kausien ykköstykille Tero Seppälälle Kontiolahden cup-avaus antoi kosolti ajattelemisen aihetta. Maailmancupissa viime kaudella 12:nneksi yltäneen Seppälän sijoitussarja Kontiolahden kolmessa henkilökohtaisessa kilpailussa oli 35–31–51.
Takaa-ajossa hän romahti lähdön 31. sijalta 51:nneksi. Floppi oli valmis, kun ensimmäiseltä makuupaikalta ropisi neljä laukausta ohi. Ensimmäiseltä pystypaikalta tuli kaksi sakkoa lisää.
Seppälä laukoi avausmakuullaan hutikutinsa alhaalle, kello 8:n suuntaan. Hän oli tehnyt vaaditut tähtäimen siirrot, jotka eivät jostain syystä kuitenkaan näkyneet ampumataululla.
– Ensimmäinen makuu on pieni arvoitus. Päävalmentajakin (Erik Kulstad) tuli jälkeenpäin sanomaan, että tein siirrot oikeaan suuntaan, Seppälä kummasteli.
On mahdollista, että hänen aseessaan on ollut ammunnassa tekninen vika, eikä se siksi ole "totellut" ampujan komentoja.
– On mahdollista, että ase on kolahtanut kisan jossain vaiheessa, ja sillä on ollut vaikutusta, Seppälä arvaili.
Pystyammunnassa hänellä on ollut haastetta tällä alkukaudella aiemminkin.
– Pystystä ei ole viime kauden varmuutta.
Hiihdossa tekemistä
Ammuntaa enemmän Seppälää askarruttaa hiihto, jonka varaan hän on yleensä voinut kisasuorituksessaan nojata. Kontiolahden takaa-ajossa Seppälä oli latuajoissa vasta 48:s.
– Etenkin hiihdon helpoilla osuuksilla tökkii, vaikeammilla jaksan kyllä polkea, hän kuvaili.
Opintonsa valmiiksi saatuaan Seppälä totuttelee ammattilaisurheilijan arkeen. Maailmancupin jämäpistesijat eivät toisen polven ampumahiihtäjää jaksa innostaa.
– En ammunnasta olisi huolissani, mutta jos kärkeen päin meinaa, hiihdon on parannuttava, hän julisti.