Jalkapallon Englannin Valioliigan ennätysmäinen rahankäyttö siivitti jalkapallosiirtojen "paluuta" koronaviruspandemiaa edeltäviin lukuihin, kertoo Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan torstaina julkaisema raportti.
Kaikkiaan siirtoihin käytettiin globaalisti viime vuonna noin 6,5 miljardia dollaria. Summa on korkeampi kuin kahtena edellisenä vuonna, mutta koronaa edeltäneen vuoden 2019 lukuun (7,35 miljardia) on vielä matkaa. Raportissa lasketaan vain kansainväliset siirrot, joita kirjattiin yli 20 000. Niistä alle kolmessatuhannessa oli mukana siirtokorvaus.
Englantilaisseurojen osalta rahaa kului viime vuonna lähes 2,2 miljardia dollaria. Maailmanlaajuisesti kymmenen suurimman siirron joukossa oli kuusi sellaista, jossa pelaaja siirtyi Valioliigaan. Näitä olivat Darwin Nunezin ja Luis Diazin siirrot Liverpooliin, Manchester Unitedin hankinnat Casemiro ja Antony, Newcastlen ostama ruotsalaishyökkääjä Alexander Isak sekä Manchester Cityn hankkima Erling Haaland.
Eniten rahaa siirreltiin Ranskaan (740,3 miljoonaa dollaria).
Naisten jalkapallon kasvu näkyi viimevuotisissa siirroissa, sillä kansainvälisten siirtojen määrä kasvoi 19 prosentilla lukemaan 1 555. Vain pienessä osassa käytettiin siirtokorvausta, mutta siirtojen kokonaissumma nousi 3,3 miljoonaan dollariin. Fifan raportin mukaan se edustaa 62 prosentin nousua edellisvuoteen.
Naispelaajien siirroissa kärjessä oli Keira Walshin siirto Manchester Citystä Barcelonaan. Rahaa liikkui mediatietojen mukaan noin 350 000 euroa.