Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Sport jatkoi SaiPan syöksykierrettä – "Tulee liikaa hups-hetkiä"

Viimeisistä pudotuspelipaikoista miesten jääkiekkoliigassa kamppaileva Vaasan Sport selvitti keskiviikkona koetinkivensä, kun vaasalaiset kaatoivat liigajumbo Lappeenrannan SaiPan kotonaan maalein 5–2. Häikäisevää peliä Sport ei esittänyt, mutta se riitti tappiokierteessä olevaa SaiPaa vastaan.

– Vähän samaa mantraa menee, mutta luvattoman halpa hinta maaleista on meillä omiin. Tulee liikaa hups-hetkiä, SaiPan päävalmentaja Ville Hämäläinen huokasi.

SaiPa meni kuitenkin ottelussa ensimmäisenä johtoon, kun Ville Vainikainen iski vieraiden avausmaalin neljännellä peliminuutilla. Ensimmäisen erän jälkeen Sport oli ottanut kuitenkin johtoaseman Axel Holmströmin ja Jesse Paukun maaleilla.

Illan tehokkain pelaaja oli kaksi maalia iskenyt Paukku. Samoihin tehopisteisiin ylsi myös Sportin puolustaja Emil Johansson (1+1).

Joukkuettaan tammikuun ajan tasaisesti tyhjennellyt SaiPa on tällä hetkellä kahdeksan ottelun mittaisessa tappioputkessa. Positiivista lappeenrantalaisten keskiviikossa oli pitkältä loukkaantumiselta vuodenvaihteessa palanneen puolustaja Nuutti Viitasalon kauden avausmaali.

Voittonsa myötä Sport on kolmen pisteen päässä pudotuspeleihin oikeuttavalta kymmenenneltä sijalta, jossa on tällä hetkellä yhden ottelun enemmän pelannut HPK.