Formula ykkösissä on viime ajat poristu mahdollisesta uusien tallien mukaan tulosta sarjaan, ja perjantaina asia nytkähti virallisesti eteenpäin. Kansainvälinen autoliitto FIA avasi prosessin uusien yrittäjien liittymisestä autourheilun kuninkuusluokkaan.
F1:ssä on nykyisin kymmenen tallia, mutta tammikuun alussa FIA:n puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem kertoi työryhmän ryhtyvän kartoittamaan kiinnostusta uusien tallien perustamiseen. Kiinnostusta on osoittanut muun muassa F1:ssä aikoinaan ajaneen Michael Andrettin yhtiö Andretti Group, jonka mukana häärii autojätti General Motors.
FIA:n mukaan mahdollisten hakijoiden on osoitettava teknisen osaamisen ja tarvittavien resurssien ohella myös ympäristötietoisuutta. F1 tavoittelee hiilineutraaliutta vuodesta 2030 alkaen. Autosport kertoi, että sauma uudelle F1-tallille olisi aikaisintaan kaudella 2025.