Pelicans hoiti jääkiekkoliigan viikonlopun haastavalta kuulostaneen kokeen tyylillä. Joukkue kohtasi kahdesti viimeisenä olevan SaiPan, jota vastaan yhteensä kuusi pinnaa oli sekä vähimmäisvaatimus että isoin jaossa ollut potti.
Lahtelaiset hakivat lauantaina pisteet Lappeenrannasta maalein 3–0, joten viikonlopun saldo oli täydet kuusi pistettä.
Pelicans pelasi aiemmin niin, että toisessa ylivoimassa oli viisi hyökkääjää. Lukas Jasekin pelikiellon takia ylivoimavastuuta sai nyt Teemu Erosen lisäksi Topias Vilén.
– Jokainen hoitaa hommansa pelipaikasta riippumatta, joten tuolla ei ole väliä, Pelicansin Otto Kivenmäki sanoi viitaten viiden hyökkääjän taktiikkaan.
Vastaavaa hän ei muista kohdanneensa.
– En muista edes eilisestä mitään, enkä seuraa jääkiekkoa niin tarkasti. Mutta varmaan tuollaista käytetään NHL:ssä enemmän, pelaaja virnisti.
Voittomaali syntyi ylivoimalla Aatu Jämsenin huikean esityön päätteeksi. Osuma oli siivittämässä Pelicansia kolmannelle sijalle.
SaiPa on ottanut kymmenestä edellisestä pelistä kaksi pistettä.