Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aston Martin ja F1-veteraani Alonso säväyttivät kauden avauspäivänä

Formula ykkösten kauteen saatiin mielenkiintoinen alku, kun sunnuntaina ajettavaa avauskisaa Bahrainin gp:tä valmisteltiin perjantaina harjoituksilla. Viime kaudella seitsemänneksi valmistajien MM-pisteissä jäänyt Aston Martin sai päivän treeneistä ensin kakkossijan ja illan ajoissa peräti kärkiajan. Asialla oli Aston Martinille täksi kaudeksi siirtynyt 41-vuotias espanjalaisveteraani Fernando Alonso.

Avausharjoituksissa Alonson edelle ehti mahtitalli Red Bullin Sergio Perez, mutta toisessa harjoituksessa Alonso peittosi molemmat Red Bullit. Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen jäi 0,169 sekuntia ja Perez 0,171.

Päivän yllättäjiin lukeutui myös sarjaan vakikuskina palaava Haasin kokenut saksalainen Nico Hülkenberg, joka oli viides. Mercedeksen Lewis Hamilton jäi kahdeksanneksi.

Alfa Romeon Valtteri Bottas oli avaussession yhdeksäs ja toisten harjoitusten 12:s. Tallitoveri Zhou Guanyu kirjasi sijat 8 ja 10. Avausviikonloppu jatkuu lauantaina kolmansilla harjoituksilla ja aika-ajoilla.