Lauri Markkasen tahmea heittovire oli tipotiessään koripallon NBA:ssa, kun suomalaistähti heitti 38 pistettä Utah Jazzin vieraskiertueen viimeisessä ottelussa Miami Heatia vastaan. Markkanen oli ottelun ylivoimainen pistekärki, mutta Miami kairasi lopulta voiton pistein 119–115.
Markkanen heitti Utahin edellisessä ottelussa Charlottea vastaan ennätyksellisesti 19 heittoa ohi (pelitilanneheitot 3/22), mutta Miamissa heittoprosentit palautuivat mainiolle tasolle. Lähes 37 minuuttia uurastanut suomalainen upotti 26:sta pelitilanneheitostaan 14, kolmosista onnistui puolet (6/12). Lisäksi Markkanen kirjasi kahdeksan levypalloa, syötön ja kolme riistoa.
– Se (Charlotte-peli) oli toivottavasti osaltani vain yksittäistapaus. On vain jatkettava aggressiivista pelaamista, palattava kentälle samalla ajattelutavalla ja jatkettava töitä, Markkanen sanoi Deseret Newsin mukaan.
NBA:n tähdistötasolle nousseelle Markkaselle kyseessä oli kauden 15. ottelu, jossa hän tekee yli 30 pistettä. Jazz huomioi Twitterissä, että suomalaistähti pelasi viidellä edellisellä NBA-kaudellaan yhteensä 15 ottelua, joissa hän ylitti 30 pisteen rajan.
Kapealla materiaalilla pelaavalle Utahille ja sen suomalaistähdelle jäi Miami-ottelusta myös jossiteltavaa, sillä Markkasen viisi viimeistä pelitilanneheittoa painuivat ohi ja Utah teki vain kaksi pistettä viimeisen 3.50 minuutin aikana.
Italialaispelaaja Simone Fontecchio tehtaili joukkueelle 23 pistettä, mutta lisäksi vain takamies Ochai Agbaji onnistui ylittämään kymmenen pisteen rajan. Charlotte-voitossa 37 pistettä hurjastellut Talen Horton-Tucker jäi tällä kertaa yhdeksään pisteeseen.
Hankala loppuohjelma
Utah tipahti tappiolla läntisessä konferenssissa 12:nneksi, kun paikka pudotuspelikarsinnassa edellyttäisi asemaa kymmenen parhaan joukossa. Jazz pelaa runkosarjan 13 viimeisestä ottelustaan kahdeksan kotonaan, mutta vastustajat ovat haastavaa tasoa. Nuottijoukkueen kausi jatkuu Suomen aikaa sunnuntaiaamuna Boston Celticsiä vastaan.
Runkosarjan loppusuoralla Utah kohtaa huippujoukkueista muun muassa Milwaukeen, Phoenixin ja Denverin sekä uudemman kerran Bostonin.