Formula ykkösten suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas sai varsin hyvän alun uuteen kauteen, kun hän taiteili Alfa Romeonsa kahdeksanneksi Bahrainin gp:ssä maaliskuun alussa. Nyt formulakaravaani jatkaa taivallustaan kauden toisena viikonloppuna, joka huipentuu sunnuntaina ajettavaan Saudi-Arabian gp:hen Jeddan radalla.
Joissakin kommenteissa Bottaksen kahdeksannen sijan tuonutta ajoa Bahrainissa kuvailtiin jopa miehen pitkän F1-uran parhaaksi. Bottas ei suoritusta ihan niin pitkälle arvottanut, vaikka tyytyväinen olikin kauden aloitukseen.
– Vaikea verrata (oliko paras). Hyvä, varma kisa kauden ensimmäiseksi kisaksi, mutta en sanoisi sen olleen parhaani. Mutta hyvä alku kauteen, ja etenkin kisan lähtö oli hyvä. Lähdöt olivat heikkoutena meillä viime vuonna, joten varmaankin olemme siinä löytäneet edistystä. Kaiken kaikkiaan tasaisuus on avainroolissa, kun kautta jatketaan, Bottas arvioi parin viikon takaista kisaa ja lähtökohtia pitkän kauden menestykseen.
Se, näkyykö jonkinlainen edistys myös Saudi-Arabiassa, jää nähtäväksi. Bottas on yltänyt Jeddassa kolmanneksi saudikisan avausvuonna 2021 Mercedeksellä, ja viime vuonna Alfan ratissa hän keskeytti startattuaan kahdeksannesta lähtöruudusta.
Bahrainin hyvää menoa ei voi suoraan siirtää Arabian niemimaan mahtivaltion radalle.
– Tämä on niin erilainen rata, joten ei ole helppo ennustaa, millainen suoritus on luvassa. Ainakin viime vuonna esityksemme täällä oli aikalailla samanlainen kuin mitä oli Bahrainissa, mutta jokainen vuosi voi tuoda vaihtelua. Paljon kysymysmerkkejä on yhä, katsotaan nyt miten auto käyttäytyy täällä, Bottas pyöritteli.
Viime vuonna Saudi-Arabian gp:ssä koettiin huolestuttavia hetkiä, kun Jemenin huthikapinalliset iskivät ohjuksilla öljynjalostamoon Jeddassa. Isku näkyi kisapaikalle suurena savupilvenä taivaalla, kun jalostamo syttyi palamaan iskun seurauksena. Bottakselta kysyttiin, miltä tuntuu ajaa jälleen Jeddassa, vuoden takaisten tapahtumien jälkeen.
– En haluaisi vastata tuohon. Rata on siisti, nautin siitä. Muuten en oikeastaan halua puhua noista jutuista, olemme täällä ajamassa kilpaa.