Formula ykkösten Australian gp:n harjoituspäivä tarjosi talleille haastetta sateisen sään ja tekniikkaongelmien myötä. Lopulta päivän nopeimmat olivat MM-pistekärki Max Verstappen Red Bullillaan ja Fernando Alonso Aston Martinillaan.
Verstappen vei avausharjoitukset ennen Mercedeksen Lewis Hamiltonia. Sessio keskeytettiin kahdesti, ja ensimmäinen punainen lippu tuli varsin erikoisesta syystä. Tallien käyttämä gps-järjestelmä ei toiminut kunnolla, eivätkä tallit pystyneet seuraamaan autojensa sijaintia tai nopeutta radalla. Tämä johti muutamaan läheltä piti -tilanteeseen.
Alonso oli sateen kiusaamalla toisella harjoitussessiolla kärjessä ennen Ferrarin Charles Leclerciä ja Verstappenia.
Alfa Romeon Valtteri Bottas oli ensimmäisissä harjoituksissa vasta 18:s, mutta ylsi toisen session 12:nneksi.
– Jotain edistystä tuli ensimmäisestä sessiosta toiseen. Lähden viikonloppuun hyvillä mielin, olemme oikealla tiellä, Bottas totesi tallin sivuilla.