Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

"Toinen huippumaa lähtee lauluun torstaina" – Leijonat päätti MM-alkulohkonsa maaliklinikkaan, haluton Tanska oli suupala

Suomen MM-jääkiekkojoukkue päätti alkulohkonsa tiistaina Tampereella maalintekoharjoituksiin.

Pudotuspeleistä A-lohkossa jo aiemmin ulos pullahtanut Tanska oli haluton vastustaja, joten Leijonat kuittasi turnauksen tähän saakka helpoimman voittonsa luvuin 7–1.

Maalikraanansa kisoissa avasivat uusina pelaajina Ville Pokka, Nikolas Matinpalo ja Hannes Björninen, jonka 4–0 toisen erän alussa viimeistään oli yksipuolisen ottelun niitti.

– Meillä oli yksi teema tänään: lauotaan viivasta, ja se toimi, Matinpalo kertoi C Moren tv-haastattelussa.

Sen sijaan kisojen ykköstähdeksi suitsutetun Mikko Rantasen maalisarakkeessa on yhä nolla. Atte Ohtamaan 2–0-maalissa täsmätarjoilusta huolehtinut Rantanen sitä vastoin kilvoittelee turnauksen syöttöpörssin voitosta: hänen pistesaldonsa on alkulohkon jälkeen 0+8.

Rantanen on turnauksen syöttötilastossa kolmantena.

Ruotsin SHL-liigan Färjestadin puolustaja Pokka tarvitsi uransa ensimmäiseen MM-kisamaaliin yhteensä 43 ottelua vuoden 2016 lopputurnauksesta lähtien.

Leijonat kohtaa keskiviikon välipäivän jälkeen Tampereella torstaina puolivälierissä B-lohkon kakkosen Kanadan.

– Äärettömän kova vastustaja. Kaksi kovinta kiekkomaata viime vuosina on ollut me ja Kanada. Toinen huippumaa lähtee lauluun torstaina, päävalmentaja Jukka Jalonen veisteli C Moren tv-haastattelussa.

Tanska luovutti

Tanska-pelin pohjalta puolivälierään Kanadaa vastaan on mahdotonta tehdä johtopäätöksiä.

Tiistain vastustaja ei muistuttanut sitä taistelutahtoista Tanskaa, joka esimerkiksi MM-kotikisoissaan 2018 kellisti Leijonat 3–2. Huhtikuun valmistavissa maaotteluissakin voitot menivät tasan 1–1.

Ei silti mitään pois kotijoukkueelta. Myönteistä oli, että onnistumiset ja tuloksenteko jakautuivat laajalle.

Jotain hienoa oli siinä, että puhtaasti peruspuolustajaksi leimautunut Mikael Seppälä mässäili Tanskaa vastaan kolmella maalisyötöllä. Kuudesta ensimmäisestä MM-pelistä hänen tilastosarakkeissaan oli kolmea maalilaukausta lukuun ottamatta tasaisesti nollaa.

Ylivoima kangerteli

Risuja Leijonat ansaitsee ylivoimapelistään. Heti avauserässä Tanskan kolmen peräkkäisjäähyn aikana kotijoukkueelle tyrkytettiin yv-maalia, mutta yleisön pettymykseksi haaveeksi jäi.

Suomen ykkösylivoimaviisikon ollessa kaukalossa kaava oli se, että halli hiljeni lähes täysin, kun katsojat odottivat Rantasen vihdoin laukovan turnauksen avausmaalinsa. Osuma jäi odottamaan toivottavasti parempia aikoja.

Terävyyttä ei ollut Antti Suomelan johtamassa kakkosylivoimassakaan. Alivoimalla Juho Lammikko karkasi toisessa erässä vasemmalta laidalta ja ujutti maalivahti George Sörensenin haarovälistä turnauksen toisen maalinsa 5–0:aan.

Puolustajien profiilin nosto

Hyvää oli arvostelua osakseen saaneiden Leijona-puolustajien, Pokan, Ohtamaan ja Matinpalon, kolme maalia.

– Käytimme pakkeja paremmin kuin aiemmin. Tästä on hyvä jatkaa, Jalonen sanoi C Morelle.

Puolivälierässä ei tarvitse olla huolissaan myöskään kapteeni Marko Anttilan taistelutahdosta. Kippari näytti tiistaina suuntaa iskettyään 1–0 reilussa kahdessa minuutissa.