Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Britannian pyöräilyliitto ei salli transnaisia naisten kisoihin

Britannian pyöräilyliitto (BC) sulkee transnaiset naisten kilpailuista, liitto kertoo tiedotteessaan. Asiasta ovat uutisoineet useat brittimediat.

Perjantaina BC esitteli yhdeksän kuukautta kestäneen selvityksen, jonka johtopäätöksenä maan kilpailuissa on tulevaisuudessa kaksi sarjaa: avoin ja naiset. Jälkimmäiseen saavat osallistua vain syntymässä tytöiksi määritellyt naiset sekä transmiehet, jotka eivät ole aloittaneet hormonihoitoja.

Liiton mielestä tutkimustulokset osoittavat, että murrosiän jälkeen sukupuoltaan korjanneet transnaiset saavat epäreilua kilpailuetua, vaikka heidän testosteronitasonsa laskevatkin.

– Olen varma, että olemme kehittäneet käytäntöjä, jotka sekä tukevat pyöräilyn reiluutta että mahdollistavat kaikkien osallistumisen, toimitusjohtaja Jon Dutton totesi.

Hän kuitenkin pahoittelee epävarmuutta, josta asianosaiset ovat kärsineet pitkäkestoisen menettelyn aikana.

Muutokset tulevat voimaan tämän vuoden puolella, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa, BC sanoo.

Suuntana sulku

Kansainvälinen pyöräilyliitto (UCI) sallii transnaisten osallistumisen, kunhan heidän testosteronitasonsa on ollut kahden vuoden ajan alle 2,5 nanomoolia litrassa.

Britannian pyöräilyliitto päätti päivittää käytäntöjään viime vuoden keväällä, kun transnainen Emily Bridges yritti osallistua maan mestaruuskilpailuihin ratapyöräilyssä.

Viime kuussa UCI sai kritiikkiä, kun sukupuoltaan korjannut Austin Killips voitti naisten Gilan ympäriajon Meksikossa. Tuolloin lajin kattojärjestö vetosi tuoreimpaan tieteelliseen tietämykseen.

UCI on suositellut, että kukin maa tekee omat päätöksensä. Britannia on kuitenkin lajin mahteja, joten sen päätökset vähintään herättävät keskustelua kaikkialla. Kattojärjestö ei tällä hetkellä ole käsittelemässä asiaa ennen elokuuta.

Maksimaaliseen kestävyyteen ja voimaan perustuvissa lajeissa on liikuttu samaan suuntaan kuin BC. Kansainvälinen uimaliitto FINA päätti viime kesänä ja yleisurheilun WA nyt maaliskuussa, että raja kulkee 2,5 nmol/l -testosteroniarvossa ja että miehen murrosiän läpikäynti on ylivoimainen hyöty.

---

Korjattu aiempaa uutista kello 18.21: Vaihdettu termi "sukupuolen vaihtaminen" sukupuolen korjaamiseksi.